Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vanhan omakotitalon ullakolla Utissa syttyi kytöpalo – Pelastuslaitos purki rakenteita ja sammutti kydön

Omakotitalossa Utissa syttyi torstai-iltana kytö. Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Lennostontiellä puoli kahdeksan aikaan illalla.

Päivystävä palomestari Ilpo Kopra kertoo, että kytö havaittiin puurakenteisen puolitoistakerroksisen talon ullakolla.

– Ilmastointiputken ympärillä oli kytöpalon tynkää. Rakenteita purkamalla ja purua poistamalla tilanne ratkesi, Kopra kertoo.

Talossa oli palon syttymishetkellä kaksi asukasta, jotka havahtuivat palovaroittimen ääneen. He hälyttivät palokunnan, suorittivat alkusammutuksen ja pääsivät itse pois talosta.

Syttymissyystä Kopralla ei ole toistaiseksi tietoa. Poliisi tutkii asiaa.

– Rakennus on vanha, ja on paljon erilaisia mahdollisuuksia, mistä kytö on voinut syttyä.

Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi lopulta lähinnä kytöpaikan raivaus. Iltayhdeksän aikaan käynnissä olivat jälkiraivaustyöt ja työn jälkien siivous.

Henkilövahinkoja ei sattunut, eikä talokaan kärsinyt merkittäviä vaurioita.

– Asukkaat voivat jo jäädä yöksi, Kopra sanoo.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.