Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Raskasta joulua -kiertue tulee jälleen Kouvolaan – solistit julkaistaan myöhemmin

Raskasta joulua -konserttikiertue saapuu Kouvolan Lumon areenaan lauantaina 10.12. Metalliversioita joululauluista esittävä kiertue keikkailee 22 paikkakunnalla marraskuusta joulukuun loppuun. Kiertue on viimeksi esiintynyt Kouvolassa vuonna 2019.

Kiertueen esiintyjälista julkaistaan myöhemmin, tapahtuman Facebook-sivuilla kerrotaan.

Järjestäjien mukaan kiertueella on tänä vuonna sekä kotimaisia että ulkomaalaisia laulajia. Kiertueella on aeimmin esiintynyt muun muassa Nightwishin laulaja Floor Jansen ja Uriah Heepistä tunnettu Bernie Shaw.

Raskasta joulua -kiertue on osa Raskasta joulua -musiikkiprojektia, joka on perustettu vuonna 2004. Tapahtumasta on myös juhannusversio Raskasta Juhannusta, jota on järjestetty vuodesta 2018 lähtien.

Raskasta joulua Kouvolan jäähallissa 10.12. kello 18.