Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saappaat jalassa | Kouvolalainen tangokuningatar Aino Niemi, 23, kaipaa metsästyksen pariin – Lääkärinopinnot ja keikkailu ovat vieneet aikaa luodikkohommista

Kun isä vei tyttärensä hirvipassiin, Aino Niemi piiloutui hirvenkohtaamistilanteessa ojaan.

Vuonna 2017 tangokuningattareksi kruunattu kouvolalainen Aino Niemi, 23, tunnetaan Siikaniemen nalli ry:ssä ihan toisenlaisista yhteyksistä. Niemi on nähty metsästysmajalla pienestä pitäen.

– Esimerkin voima on tässäkin voittanut. Isä on aika aktiivinen metsämies, Niemi kertoo Kouvolan Sanomien Saappaat jalassa -podcastissa.

11-vuotiaana metsästyskortin hankkinut Niemi on ollut isänsä kanssa hirvimetsällä pikkutytöstä saakka. Vuonna 2015 Metsästäjäliiton Kymen piiri valitsi hänet vuoden eränuoreksi.

Vuonna 2018 Metsästäjäliitto valitsi Niemen vielä Vuoden nuoreksi kouluttajaksi.

Yllä oleva jakso löytyy myös Spotify-palvelussa tästä linkistä.

Niemi muistaa edelleen hyvin ensimmäisiä kertojaan hirvipassissa. Vielä alakoulua käynyt tyttö jännitti, kun isä ilmoitti, että hirviä saattaisi olla lähellä.

– Kun hirvet lähestyivät, ja koiran haukku alkoi kuulua, hyppäsin ojaan piiloon. Se oli niin jännittävää.

Sittemmin Niemi on päässyt kiväärin varteen itsekin. Siikaniemen nallin hirvikiintiöistä hän on päässyt kaatamaan yhden vasan, kun hirvilehmä pysähtyi kahden vasan kanssa noin 70 metrin päähän.

– Siinä mielessä se oli aika optimi tilanne.

Lääkärinopinnot ja laulukeikat vievät nykyisin sen verran aikaa, ettei Niemi ehdi metsälle niin usein kuin mieli tekisi.

Itse Metso-leirin käyneenä ja siellä myöhemmin monesti ohjaajana toiminut Niemi suosittelee kokemusta lämpimästi muillekin. Viikon kestävä leirillä mennään suoraan asiaan.

– Käydään ampumaradalla, on lajitunnistusta, perus kädentaitoja, erätaitoja, etäisyyksien arviointia, metsässä liikkumista, käydään kalassa...

Niemen mukaan Metso-leirit sopivat erinomaisesti 10–15-vuotiaille nuorille. Kokemustensa perustella hän sanoo, että Metso-leirillä olevat nuoret ovat aktiivisia ja reipashenkisiä ihmisiä.

– Ikinä ei ole ollut sellaista, että siellä vain puhelimet käsissä vipellettäisiin menemään.

Saappaat jalassa -podcastin kaikki jaksot ovat maksutta kuunneltavissa muun muassa Soundcloud- ja Spotify-palveluissa. Syksyn viimeinen jakso julkaistaan 22. joulukuuta, jolloin Teemu Suikkanen, 89, kertoo, miten Kaakkois-Suomessa ennenvanhaan erästeltiin.