Pitkän päivätyön toimittajana sanomalehdissä tehnyt Reijo Kupari menehtyi kotonaan Myllykoskella 91-vuotiaana 21.12.2022. Hän syntyi Myllykoskella 29.1.1931.
Myllykoski oli Reijo Kuparille sydämen asia. Hän oli aktiivinen kotiseudustaan kirjoittaja ja valokuvaaja sekä Myllykosken Kotiseutuyhdistyksen kunniajäsen. Kotiseuturakkaus sai juurensa sota-ajoilta, jolloin hän joutui nuorena poikana jopa kuljettamaan vainajia.
Kotiseuturakkaus ei tarkoittanut hänelle rajoittumista Myllykoskeen. Hän eli yhden nuoruuden elämänsä vaiheen Norjassa ja matkusti myöhemmin Lapissa ja eri Euroopan maissa. Norjan lisäksi erityisesti Saksa tuli tutuksi.
Pelkkä maan päällä oleva ei ollut hänen kiinnostuksensa kohteena. Myös avaruus ja maailmankaikkeus pohdituttivat häntä.
Toimittajana Reijo Kupari tunnettiin laajalti niin haastateltavien kuin kollegojen parissa. Hänet muistetaan herrasmiesmäisen kohteliaana ja toisen huomioon ottavana. Yksi osoitus hänen asenteestaan oli kädestä pitäen tervehtiminen.
Hän oli myös kannustava aloittelevia kollegoja kohtaan – aina autolla ajaessa sattuneita ongelmia myöten. Kaikille kollegoille hän oli Reka, reilu ja huumorintajuinen työkaveri.
Arvokkaita rentoutumishetkiä Reijo Kupari koki Oili-vaimonsa ja kahden poikansa kanssa mökillään Uturissa Virolahdella.
Vaimon kuoltua Reijo Kupari vietti viimeiset vuotensa yksin niin hyvin kuin vain ihminen voi. Hän oli kiinnostunut elämästä ja aktiivinen tietotekniikan käyttäjä.
Hän selvisi omassa kodissaan apuja pojiltaan ja eri tahoilta saaden. Tärkeitä tekijöitä olivat ystävyyskontaktit.
Perhepiirissä häntä kaipaamaan jäivät avioliitosta Oili-vaimon kanssa kaksi poikaa, Sampsa ja Heikki, sekä aikaisemmasta suhteesta Norjassa tytär Heidi Kristin, hänen kaksi lastaan ja neljä lastenlasta.
Sampsa Kupari ja Heikki Kupari
Kirjoittajat ovat Reijo Kuparin poikia.
Reijo Pajuoja
Kirjoittaja on Reijo Kuparin ystävä.
Arja Ukkonen, Mirja Turunen ja Marja Manninen
Kirjoittajat ovat Reijo Kuparin kollegoita.