1800-luvulla maalaiset merkkasivat talvisia karhunpesiä, joista karhunkaato myytiin niille, joilla oli riittävästi rahaa.
Entisaikaan talvinen metsästys Suomessa oli nykyistä laajempaa. Karhuja, hirvieläimiä, piennisäkkäitä ja metsäkanalintuja oli helpompi jäljittää lumessa kuin sulan maan aikaan.
Kun urheilumetsästys nosti päätään Suomessa 1800-luvun lopulla, varakkaat harrastajat saattoivat ostaa maalaiskylistä itselleen oppaan, joka vei metsästäjäseurueen talviuntaan nukkuvan karhun pesälle.
– Varsinkin Karjalan seudulla paikalliset kiersivät karhunpesiä alkutalvesta, merkkasivat ne sitten itselleen kierretyksi karhuksi. Sitten ne kaupattiin niille, joilla oli halua päästä karhunkaatoon ja riittävästi rahaa, viestintäsuunnittelija Jouni Partanen Metsästysmuseosta kertoo Kouvolan Sanomien Saappaat jalassa -podcastissä.
Podcast löytyy myös Spotify-palvelusta.
Paikallisoppaan avulla karhu hätistettiin talviuniltaan ja ammuttiin pesänsä edustalle. Karhuja metsästettiin naakimalla myös keväthangilla jälkiä seuraten, kunnes kevätmetsästys vuonna 1993 kiellettiin. Karhun pesältä ampuminen oli kielletty Suomessa jo vuonna 1964.
Riistan talvipyyntiä voi yhä harjoittaa monella tavalla, ja Metsästysmuseo esittelee näitä muotoja uudessa Talviriistaa-näyttelyssään.
Urheilumetsästäjät tiukensivat metsästyslakeja
Partanen kertoo, että 1800-luvun puolivälin jälkeen Suomeen alkoi syntyä urheilumetsästykseen vihkiytynyttä porukkaa: etupäässä sivistyneistöä, porvaristoa ja hyvin toimeentulevaa kartanonherraa, joille metsästys oli harrastus.
Partasen mukaan tämä sivistynyt urheilumetsästäjien joukko oli aktiivinen esimerkiksi ansapyynnin rajoittamisessa.
– He katsoivat vähän huonolla tällaista tavallisen rahvaan metsästystä, jossa koetettiin metsästä hakea lintua ruuaksi oikeastaan keinolla millä hyvänsä, ja ansoja viriteltiin turhankin paljon, Partanen kertoo.
– Sivistyneistö koki sen pahaksi asiaksi. Lintukannat vaarantuivat, eikä metsästyksessä noudatettu urheilumetsästyksen koodistoa. He lähtivät ajamaan uudistuksia metsästyslakiin, ja ansapyynti kiellettiin.
Partasen mukaan urheilumetsästäjien huolelle riistakantojen hupenemisesta oli perusteita. Esimerkiksi Suomen alkuperäinen majavakanta oli metsästetty jo 1860-luvulla sukupuuttoon. Sittemmin Suomeen istutettiin sekä euroopanmajavaa että kanadanmajavaa.
Kanakoirillakin talvipyyntiä on harrastettu
Metsästysmuseon Talviriistaa-näyttely on koottu museon omista esine- ja kuvakokoelmista sekä arkisto- ja kirjastolähteistä. Näyttelyssä käydään muun muassa läpi urosteeren ja -metson talvista latvapyyntiä, riekon ansapyyntiä ja jäniksen, pienpetojen sekä valkohäntäpeuran nykyaikaista pyyntiä.
– Riekon pyynnissä käytetään kanakoiria jonkin verran talvisaikaankin, mutta jos perinteistä tyyliä ajatellaan, se on ansalankapyyntiä, Partanen kertoo.
Jänisten lankapyyntiä ei Partasen mukaan ei enää nykypäivänä voi harrastaa, mutta metsäjäniksen jäljittäminen tai piirittäminen edustaa vanhan liiton jäniksenpyyntiä. Ajokoirien yleistyminen lisäsi aikanaan merkittävästi jäniksenpyyntiä Suomessa.
Ansalankapyynti harvojen etuoikeus
Suomessa riekon ansalankapyynti on sallittu paikallisille asukkaille vain Utsjoella, Inarissa ja Enontekiöllä.
Ansalankojen käyttö on muilta kielletty jo toistasataa vuotta sitten.
– 1800-luvun lopulla tuli uusi metsästysasetus, jossa kiellettiin niin sanotun hyödyllisen riistan pyynti ansoilla, loukuilla ja satimilla. Kanalinnut ja jänikset kiellettiin suuressa osaa Suomea jo silloin, Partanen kertoo.
Riihimäellä sijaitseva Metsästysmuseo esittelee talvista pyyntiä näyttelyssään 16. huhtikuuta saakka.
Seuraava Saappaat jalassa -jakso ilmestyy 15. helmikuuta. Silloin luontovalokuvaaja Eija Kujansuu kertoo metsäjäniksestä.
Kouvolan Sanomien Saappaat jalassa -podcastin voi kuunnella maksutta, ja linkki siihen löytyy osoitteesta https://www.kouvolansanomat.fi/aihe/Saappaat_jalassa