Mikko Urhovaaran videoissa metsästetään rennosti. Puhetta riittää, vaikka kaikki ei nappiin aina menisikään.
Mikko Urhovaara, 41, pysähtyy kookkaalla maasturillaan metsätielle ja hakee sivuikkunan läpi kohdettaan kuusikosta. Näätäloukku on lauennut, mutta ansasuojan reiässä ei näy häntää. Conibear-raudat ovat lauenneet, mutta loukkukotelo on tyhjä.
Urhovaara suuntaa loukulle jalan. Pinnastaan jäätynyt lumi antaa periksi, ja metsästäjä painuu reisiään myöten hankeen. Kun raudat on viritetty pyyntikuntoon, Urhovaara asettelee loukun suuaukkoon muutaman havun.
– Laitetaan tähän näätäloukun suuaukolle vähän naamiointia, niin linnut eivät pääse sisälle.
Voit kuunnella Saappaat jalassa -podcastia myös Spotify-palvelussa.
Metsästyspiireissä Urhovaara tunnetaan muuallakin kuin Kaakkois-Suomessa. Hän on tubettanut metsästysaiheista puolivakavissaan säännöllisen epäsäännöllisesti nelisen vuotta. Ensimmäiset videot hän julkaisi jo vuonna 2006.
Uki1981 – suomalainen metsästyskanava on kerännyt reilut 2 000 tilaajaa, ja kaikkiaan Urhovaaran videoilla on vajaat 400 000 katselukertaa.
Vuodenvaihteessa Urhovaara alkoi julkaista metsästykseen liittyvää sisältöä myös Tiktokissa. Niistä suosituinta on katsottu 340 000 kertaa.
Vastoinkäymisiäkin on ollut. Tiktok eristi Urhovaaran viikoksi, kun tämä esitteli patruunoiden latausta. Se ei Urhovaaran ihmetykseksi ollut sopivaa. Sittemmin tili avattiin.
Kommellukset ovat osa tarinaa
Tiktok-sulku oli tavallaan eräänlainen jatkumo Urhovaaran tubetushahmolle, jolle pienet vastoinkäymiset metsästystilanteissa ovat oleellinen osa tarinan eteenpäin viemistä.
Tubettaja Urhovaaran videoissa kahvikuppi läikkyy helposti passijakkaralle. Auto meinaa jäädä näätäreissulla lumeen, ja vieras ajokoira vie peräkärrystä näätäsyötiksi tarkoitetun pakastelohen.
– Ainahan se ei mene ihan putkeen. Saalistakuutahan näissä hommissa ei ole, Urhovaara kertoo.
Kun toimittaja lähtee Urhovaaran kanssa näätäkierrokselle, hän lentää suksineen hetikohta selälleen. Urhovaara naureskelee vieressä.
– Meikäläisen kanssa kun on liikenteessä, niin voi sattua.
Urhovaara seurasi nuorempana serkkunsa metsästysharrastusta, kunnes vuonna 2005 päätti suorittaa metsästyskortin.
– Olen tällainen myöhäisherännäinen, Urhovaara kertoo.
Patruunat hän lataa itse, vaikka tunnustaa, ettei se nykyisillä ampumismäärillä taloudellisesti ehkä järkevää ole. Kyse on pikemminkin puuhaamisesta. Kaikki metsästyksen osa-alueet on hyvä tuntea.
Vajaan 20 vuoden aikana hän on ehtinyt kokeilla lähes kaikkia metsästysmuotoja Suomessa. Joitakin lajeja on vielä kokeilematta. Karhukokeen hän ampuu aina, varmuuden vuoksi.
– Majavajahdissa en ole käynyt ikinä, vielä.
Urhovaara on metsästänyt näätiä vajaat 10 vuotta, ja saalista on riittänyt suurin piirtein saman verran joka vuosi.
Näätä on arvokas turkiseläin, jonka talvinahasta voidaan valmistaa näyttäviä turkiksia. 2000-luvulla vuosittaiset näätäsaaliit ovat vaihdelleet vajaasta 13 000:sta lähes 30 000:een.
Näätä ei ole niin kranttu kuin minkki
Sulan maan aikaan Urhovaara pyytää pienpetoja kanuloukuilla, joissa eläin jää elävänä häkkiin. Loukun vieressä on kamera tai ansahälytin, joka hälyttää, kun loukku on lauennut. Ilman hälytintä elävänä pyytävä loukku pitäisi katsoa kerran vuodessa.
Talvisessa näädänpyynnissä Urhovaara käyttää hetitappavia rautoja. Hetitappavilla raudoilla loukkujen tarkastusväli voi olla vaikka viikkoja. Näädänpyynnissä syötin mätäneminkään ei ole ongelma.
Urhovaara kertoo, että tuoreet syötit eivät kiinnosta näätiä yhtä hyvin kuin vanhat, jopa mätänemistilassa olevat lihat. Jotkut saattavat tehdä näätäsyöttejä jopa keittämällä riistanosia, mutta Urhovaara veistää talviloukkuihinsa kalaa tai hirven teurasjätteitä suoraan pakastimesta.
– On näitä tullut muutenkin, ilman mädättämistä.
Kosteikkoalueilla viihtyvät minkit puolestaan tarvitsevat Urhovaaran mukaan tuoreempia syöttejä kuin kuusikoissa viihtyvät näädät.
Heti tappavien rautojen pyynnissä metsästäjä ei tarvitse lopetusasetta, ja loukkuja voi käydä katsomassa yksin silloin kun se omaan aikatauluun sopii. Varovainen pitää kuitenkin olla ansarautoja virittäessä, etteivät ne laukea vahingossa omille sormille.
– Sitten ajetaan lossat sormissa kaverit luokse, Urhovaara sanoo.
Useimmat näätäloukkunsa Urhovaara on kiinnittänyt puiden runkoon vajaan 50 metrin päähän tiestä. Ne ovat sen verran etäällä, etteivät ne satu silmään, ellei niitä osaa tottuneesti tähystää.
Lähelle tietä olevista loukuista Urhovaara näkee autosta nousematta, onko loukku lauennut vai ei. Hän on asentanut loukun etuseinään ja ansarautaviikseen myös heijastintarroja. Se helpottaa kokemista iltahämärissä.
– Jos pimeällä koet loukkuja, ja näytät lampulla, se näyttää kuin olisi vierekkäiset silmät. Kun loukku on lauennut, toinen silmä on ylempänä.
Näätäkierroksen lopuksi Urhovaara pyöräyttää autonsa takaisin tulosuuntaan. Kääntöpaikalla näkyy metsässä hirvieläinten nuolukivi ja viljasyöttöastia. Niistä noin 10 metrin päässä on Urhovaaran puunrunkoon kiinnittämä riistakamera.
– Tässäkin oli karhun kuvia, useammasta karhusta.
Saappaat jalassa -podcastin kaikki jaksot ovat maksutta kuunneltavissa Kouvolan Sanomien verkkosivuilla sekä Soundcloud- ja Spotify-palveluissa.