Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Yle: Kouvolan yllä lensi Yhdysvaltain ilmavoimien tiedustelukone

Suomen ilmatilassa tehdään valvontalentoja myös jatkossa. Puolustusvoimien mukaan lennot vahvistavat kansallista puolustusta.

Kouvolan yllä lensi Yhdysvaltain ilmavoimien tiedustelukone torstaina. Yle uutisoi lennosta torstaina.

RC-135 Rivet Joint -tiedustelukone lähti matkaan Puolasta ja lensi Kouvolaan Porvoon kautta. Kone jatkoi kohti pohjoista Savonlinnaan ja Joensuuhun.

Tiedustelukone lensi Suomen yllä noin kello 16 asti, jolloin se palasi Baltian suuntaan. Lentoreitti ilmenee Flightradar24-sivuston tiedoista.

Valvontalentoja tulossa jatkossakin

Puolustusvoimat tiedotti torstaina toteuttavansa keskeisten kansainvälisten kumppanimaiden kanssa valvontalentoja Suomen ilmatilassa. Yhdysvaltalaisen tiedustelukoneen lento oli valvontalennoista ensimmäinen.

Puolustusvoimien mukaan Suomen sotilaallisessa turvallisuustilanteessa tai -ympäristössä ei lähiaikoina ole tapahtunut muutoksia.

– Kumppanimaiden kanssa toteutettava lentotoiminta on suunnitelmallista sekä osa normaalia kahden- ja monenvälistä yhteistyötä, tiedotteessa todetaan.

Puolustusvoimien mukaan lennot kehittävät Puolustusvoimien kansainvälistä yhteensopivuutta, parantavat yhteistä tilannetietoisuutta ja vahvistavat kansallista puolustusta. Puolustusvoimat ei kerro lentojen yksityiskohtia ei operaatioturvallisuussyihin vedoten.

Valvontalentoja tehdään erityyppisillä ilma-aluksilla, niin miehittämättömillä kuin miehitetyilläkin. Lennot suoritetaan kansallisessa ohjauksessa ja valvonnassa, Suomen kansallisen lainsäädännön ja määräysten mukaisesti.