Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Raju ulosajo Kuutostiellä Kouvolassa – Kuljettaja selvisi kolarista lievin ruhjein

Henkilöauton kuljettaja selvisi melko lievillä ruhjeilla rajusta ulosajosta Kuutostiellä Kouvolassa perjantai-iltana. Asemamestari Jari Larikka Kymenlaakson pelastuslaitokselta kertoo, että auto pyöri katon kautta ympäri, mutta jäi lopulta seisomaan pyörilleen metsän puolelle.

Onnettomuus tapahtui noin kilometrin verran Tykkimäeltä Kouvolaan päin. Kuljettaja oli tulossa Lappeenrannan suunnasta ja hän oli autossa yksin. Ensihoito vei hänet sairaalaan jatkohoitoon.

Auto vaurioitui lunastuskuntoon. Liikenne-estettä ei ollut ja hälytys tuli hieman ennen iltakymmentä.