Kouvolan putkiradiomuseo toipuu kävijänotkahduksesta – Tänä vuonna lähes 700 vierasta

Putkiradiomuseo hakee nostetta yhteismarkkinoinnista.

Kouvolan koti- ja radiomuseolla Kaunisnurmella vieraili kesäkaudella lähes 700 vierasta.

– Näyttää siltä, että olemme pääsemässä takaisin lukuihin, joihin totuimme ennen koronapandemiaa, Kari Taskinen kertoo.

Hän on Kouvolan putkiradiomuseosäätiön hallituksen varapuheenjohtaja.

Taskisen mukaan myös kaupungin ilmoitus putkiradiomuseon rakennuksen myynnistä vaikutti kaksi vuotta sitten kävijämäärään kielteisesti.

Kouvolan koti- ja radiomuseossa on tehty viime aikoina kovasti töitä, jotta kävijämäärä lähtisi nousuun.

Putkiradiomuseosäätiön aloitteesta kaupungin kulttuuritoimi on perustanut työryhmän Poikilo-museoiden kanssa markkinoimaan Kouvolan kahdeksaa paikallismuseota.

– Tavoitteena on yhteinen keskitetty markkinointi lähinnä pääkaupunkiseudulle, koska vierailuryhmät ovat merkittävä tulolähde museoille, tiedotteessa kerrotaan.

Lisäksi putkiradiomuseosäätiö on aloittanut yhteistyön Kouvolan Matkailuoppaiden kanssa.

Taskisen mukaan viime vuosi kului yhteistyötä harjoitellessa, mutta tänä vuonna tulokset alkoivat jo näkyä.