Sana sunnuntaiksi | Penkkiurheilija Paavali

Talviolympialaisten aikaan sopivasti myös sunnuntain raamatunkohtana on yksi uuden testamentin urheiluun liittyvistä teksteistä. Se nostaa urheilijan esikuvaksi siitä, miten uskoa tulisi harjoittaa. Tässä viitaukset ovat juoksuun ja nyrkkeilyyn – talvilajit taisivat olla tuntemattomia.

”Tiedättehän, että vaikka juoksukilpailussa kaikki juoksevat, vain yksi saa palkinnon. Juoskaa siis niin, että voitatte sen! Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman. Minä en siis juokse päämäärättömästi enkä nyrkkeillessäni huido ilmaan.” I. Kor. 9: 24–26

Teksti on mielenkiintoinen viittaus siihen, että myös Paavalin aikoihin parhaat urheilijat olivat lähes myyttisiä sankareita. Urheilukilpailut keräsivät valtavat katsojajoukot ja stadioneita on säilynyt meidän aikoihimme saakka. Urheilijat ja erityisesti gladiaattoritaistelijat, joihin tuo nyrkkeily-sana saattaa viitata, harjoittelivat ohjatusti ja huolella. Heihin liittyivät mielikuvat urhoollisuudesta, vahvuudesta ja kyvykkyydestä.

Paavali viittaa heihin varsin positiivisina esikuvina, vaikka kääntääkin aikalaisille tutut mielikuvat hiukan paremmin omiin ajatuskulkuihinsa sopiviksi. Osittain Paavalin ajatuskulku jää meille vieraaksi, sillä emme ole tottuneet ajattelemaan uskoa tekemisenä, harjoittamista tai ponnistelua vaativana. Varsin huonosti se tuntuu istuvan myös sunnuntain teemaan ”ansaitsematon armo”, sillä se tuntuu vaativan nimenomaan omia tekoja.

Paavalin peruskorostus on se, että usko on yksilölaji. Varsinaisesti ei ole kyse siitä, että tarvitsisi verrata itseään kanssakilpailijoihin, vaan pyrkimys on päästä itse maaliin. Maaliin pääsemiseksi eli taivaan saavuttamiseen vaaditaan kestävyyttä ja henkistä kuria, jotta ei uupuisi matkalle. Palkintona on katoamaton voittajan seppele. Urheilukilpailun voittamiseen liittyy aina valtava ilo, riemu ja kunnia. Tässä lopullisessa perillepääsyssä on siis suuren urheilujuhlan tuntua.

Samalla muistutetaan, että uskossakin voi vahvistua ja kasvaa. Pelkkä hyvä lähtökiihdytys tai räjähtävä ensimmäinen erä ei riitä, vaan tarvitaan kestävyyttä ja vahvistumista.

Paavali tunnetaan miehenä, joka oli täysin riippuvainen Kristuksesta ja tämän rististä. Olettaisin, että hänelle jatkuva yhteys Kristukseen ja tämän ylösnousemuksen voimaan oli se asia, jonka va-rassa hän jaksoi ja vahvistui omassa kisassaan.

Ari Luomajoki

Valkealan seurakunnan pastori

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka