Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Sana sunnuntaiksi | Oikeita aarteita

Olen nähnyt kipeän kärsimyksen auringon alla: rikkaus oli annettu omistajalleen onnettomuudeksi. Kohtalon iskusta hän menetti rikkautensa, ja vaikka hänellä oli poika, ei tämän käsiin jäänyt mitään. Rikkaan oli täältä lähdettävä yhtä alastomana kuin hän oli äitinsä kohdusta tullut, eikä hän voinut viedä mukanaan mitään siitä, minkä oli vaivaa nähden koonnut.

Saarnaajan kirjasta, tuosta Vanhan testamentin hyväntuulisimmasta osiosta, löytyy monenlaisia lausahduksia, jotka voidaan nähdä joko perin pessimistisiksi tai rehellisen realistisiksi. Saarnaajalla on sanottavaa myös rikkaudesta. Viisaita sanoja nämä ovatkin, kuten tällaiselle viisauskirjallisuudelle sopiikin.

Saarnaajan kirjan kirjoittajasta ei täyttä varmuutta ole: jotkut pitävät kirjoittajana vanhempien päiviensä kuningas Salomonia, toiset kuningas Hiskiaa – joidenkin mukaan näiden aforismien ja mietelauseiden kirjoittajia oli useampiakin. Yhtä kaikki, ne voivat meille tähänkin päiviin viisautta antaa, kuten yltä näemme.

Tuumisin, että tämä kohta Raamatusta haluaa ohjata meitä huomaamaan elämässämme ne oikeasti tärkeät asiat, ne todelliset rikkaudet. Taloudellisten haasteiden keskellä, kun huolena on oma ja perheen pärjääminen, työt tai niiden puute, voi tuntua turhalta vähätellä rahan merkitystä. Ehkä se näyttäytyy sellaiselta luksukselta, johon on sitten varaa, kun sitä varallisuutta olisi riittävästi.

Ehkä lottokuponki tulee täytettyä silkan rahanahneuden sijaan siksi, että saisi mielenrauhan juuri niiden raha-asioiden miettimiseltä.

Rikkaus voi olla myös onnettomuus, jos se kiinnittää huomiomme vääriin asioihin – etenkin rikkauden lisäämiseen. Rahatilanteestamme huolimatta voimme omassa elämässämme kuitenkin ainakin pyrkiä kääntämään fokustamme juuri niihin asioihin, joilla on väliä. Niihin, joille ei mitään hintalappua voi laittaa. Läheisiin ihmisiin, kauniista luomakunnasta nauttimiseen.

Pysähdy jonkun mieltäsi ja sisintäsi sykähdyttävän luonnon näyn äärelle ja mieti: tästä saan nauttia, tästä saan olla osallinen. Tämä on oikea aarre.

Kirjoittaja on Kouvolan seurakunnan seurakuntapastori.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.