Naisten MM-jääkiekosta ei vielä päätöstä – Suomessa ei pelata, Kanada pitää kisat

Vain pari viikkoa ennen h-hetkeä peruttu jääkiekon naisten MM-turnaus pyritään pelaamaan tänä vuonna, mutta esillä ollut vaihtoehto kisojen pelaamisesta Suomessa ei toteudu.

– Kanada haluaa välttämättä pitää kisat. Ne pyritään pitämään, mutta kisojen järjestäminen mennee kesän loppuun. Paikkakunnasta ei ole vielä tietoa, Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n varapuheenjohtaja Kalervo Kummola kertoi liiton kokouksen annista.

Kummola kertoi, että IIHF kokoustaa torstaina kisoihin osallistuvien maiden kanssa.

Kisat piti pelata 6.–16. toukokuuta Halifaxissa ja Trurossa, Nova Scotian provinssissa. Viime viikolla kuitenkin ilmoitettiin, että kisat peruuntuvat alueen koronatilanteen myötä.

Naisten MM-turnaus peruuntui myös viime vuonna koronaviruspandemian takia.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka