Koronakupla sulkee urheilijan tiukasti otteeseensa Tokiossa, vaarana "kisakyläkuolema"

Tokion olympialaisten on määrä alkaa heinäkuun lopulla. AFP / LEHTIKUVA

Kaija Yliniemi / STT

Aikaeroon ja kuumuuteen totuttelu on monen lajin suomalaisurheilijoille tuttua aiemmista olympialaisista tai arvokisoista, mutta Tokion kesäolympialaisissa urheilijoille on luvassa täysin poikkeava kokemus.

Koronaviruspandemia rajoittaa urheilijoiden arkea huomattavasti. Käytännössä urheilijat voivat liikkua kisojen aikaan vain kisakylässä ja oman lajinsa suorituspaikoilla. Nähtävyyksiä katsomassa urheilijat eivät ole ennenkään juosseet, mutta aiemmissa olympialaisissa urheilijat ovat voineet esimerkiksi osallistua mediatilaisuuksiin kisakylän ulkopuolella. Tokiossa niinkin rutiininomainen toiminta on kiellettyä.

– Koronakuplasta tulee erittäin tiukka, sanoi Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtaja Mika Lehtimäki Urheilutoimittajain liiton kevätseminaarissa.

Tokion kisajärjestäjät ovat viestittäneet, että urheilijat ja muut joukkueen jäsenet käyvät koronatestissä päivittäin.

Lehtimäki ennakoi, että olympiajoukkueen muut jäsenet tekevät kaikkensa, jotta urheilijat välttyisivät "kisakyläkuolemalta" eikä heidän tarvitse murehtia poikkeusoloja.

– Meillä on iso pyrkimys siihen, että urheilijoiden ja valmentajien fokus on kilpailussa. Muu hässäkkä tehdään urheilijoille mahdollisimman helpoksi.

Rokotus vapauttaisi oloa

Lehtimäki toivoo, että mahdollisimman moni olympiajoukkueen jäsen saa ainakin ensimmäisen koronarokotuksen ennen kisoja. Näin joukkueen elämä voisi olla kisakylän omissa tiloissa hieman vapaampaa.

Seminaariin osallistuneista urheilijoista rasitusastmaa sairastava estejuoksija Topi Raitanen kertoi jo saaneensa rokotteen, ja purjelautailija Tuuli Petäjä-Sirén, 37, arvioi olevansa kotikunnassaan Espoossa rokotusvuorossa ennen kisoja.

– Voin saada rokotteen ennen kuin joukkueen nuoremmat urheilijat, neljänsiin olympialaisiinsa matkaava Petäjä-Sirén hymyili.

Raitanen ja Petäjä-Sirén ennakoivat matkustavansa Japaniin heinäkuun puolivälissä. Suomalaiset totuttelevat Japanin kuumaan ja kosteaan säähän kolmessa leiripaikassa: Sagassa, Fukuokassa (uimarit) ja Sapporossa (kävelijät). Olympiakomitean ei ole tarvinnut vaihtaa leiripaikkoja koronarajoitusten takia.

Pandemia tuo Tokiota ajatellen epävarmuustekijöitä, mutta Lehtimäki uskoo kisojen toteutuvan.

– Olisin hyvin hämmästynyt, jos Tokio nyt peruttaisiin. Hyvin erilaiset kisat niistä kuitenkin tulee aiempiin verrattuna, Lehtimäki totesi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka