Miehet jäävät toisena vuotena peräkkäin pois Levin maailmancupista, naiset pujottelevat kahdesti

Levi valmistautuu järjestämään kaksi alppihiihdon naisten maailmancupin pujottelukilpailua ensi marraskuussa. Kuva viime marraskuun maailmancupin kilpailun kärkikolmikosta Levin toisesta kisasta. Jussi Nukari / LEHTIKUVA

STT

Levi valmistautuu järjestämään kaksi alppihiihdon naisten maailmancupin pujottelukilpailua ensi marraskuussa. Miesten maailmancupin kilpailua ei järjestetä Levillä, sillä koronapandemia vaikuttaa edelleen Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n tulevan kauden alppihiihtokalenteriin ja kisajärjestelyihin.

Miespujottelijat jäivät Leviltä pois myös viime vuonna, sillä FIS halusi rajoittaa urheilijoiden ja taustajoukkojen määrää kisoissa.

– Toiveemme oli, että saisimme myös miehet takaisin Leville jo tulevana syksynä, mutta nyt keskitymme siihen, että hoidamme osuutemme kiertueen järjestämisestä mahdollisimman hyvin tänä poikkeusaikana, Levin maailmancupin pääsihteeri Iiro Kaukoniemi kertoi Ski Sport Finlandin tiedotteessa.

Levin maailmancupin alustavat päivämäärät ovat 20.–21. marraskuuta. Kisakalenterin vahvistuminen odottaa vielä FIS:n hyväksyntää.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka