Tokion kisojen ensimmäinen kultamitali meni kiinalaisampujalle – omisti mitalin kommunistiselle puolueelle

Tokiossa kisojen ensimmäiseksi kultamitalistiksi tähtäsi kiinalainen Yang Qian (kesk.). AFP / LEHTIKUVA

STT

Ampumaurheilun naisten ilmakivääri on kesäolympialaisten ohjelmassa usein ensimmäinen laji, jossa ehditään jakaa mitalit. Tokiossa kisojen ensimmäiseksi kultamitalistiksi tähtäsi kiinalainen Yang Qian.

Aasian kisojen vuoden 2019 ykkönen Yang osoitti vahvuutensa kahdeksan ampujan finaalissa, jossa hän teki finaalin olympiaennätyksenä 251,8 pistettä. Ilmakiväärin 60 laukauksen peruskilpailussa Yang oli vasta kuudes.

– Olen erittäin ylpeä ja iloinen voitostani. Tämä on 100-vuotislahja Kiinan kommunistiselle puolueelle, Yang kommentoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Peruskilpailun voittanut norjalainen Jeanette Hegg Duestad ei yltänyt mitaleille, sillä hän oli finaalissa neljäs. Peruskilpailun tuloksilla ei ole enää finaalivaiheessa merkitystä.

Hopeaa voitti venäläinen Anastasija Galashina finaalituloksella 251,1. Kolmas oli sveitsiläinen Nina Christen.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka