Eva Wahlström lopetti ammattilaisuransa maaliskuussa 2020. Euroopan mestari Elina Gustafsson ripusti hanskat naulaan marraskuussa 2020, ja Mira Potkosen ura päättyi toiseen olympiapronssiin elokuussa 2021.
Suomen 2000-luvun naisnyrkkeilyn menestyskolmikon urat ovat päättyneet puolentoista vuoden sisällä toisistaan, mutta tulevaisuuden menestyjäehdokkaitakin on puhkeamassa kukkaan. Esimakua nähtiin kesäkuussa järjestetyissä alle 22-vuotiaiden EM-kisoissa, joissa Vilma Viitanen iski hopeaa ja Pihla Kaivo-oja pronssia.
– Naisnyrkkeilymme on hyvässä tilassa. Nyrkkeily, kuten muutkin lajit, ovat sukupolvien kiertoa. Jatkuva työ takaa menestyksen seuraavallakin olympiadilla, Suomen Nyrkkeilyliiton lajipäällikkö Pekka Mäki pohtii STT:lle.
Mäen mukaan liiton tavoitteena on pärjätä olympiatasolla jo vuoden 2024 Pariisin kesäolympialaisissa, niin naisissa kuin miehissä.
– Myös miesten puolella on positiivisia merkkejä ilmassa, vaikka läpimurrot odottavat vielä tulemistaan, Mäki sanoo ja mainitsee nimeltä alle 25-vuotiaat Arslan Khataevin ja Muhammad Abdilrasoonin.
– Vahva usko on Pariisissa pärjätä. Se vaatii kovaa työtä molemmilla rintamilla, hyvällä suunnitelmalla.
"Huipulle on helppo päästä piipahtamaan"
Suomen olympiamenestys on ollut kaksissa edellisissä kesäolympialaisissa pitkälti Potkosen harteilla. Potkonen, 40, on napannut Suomen kolmesta edellisestä kesäolympiamitalista kaksi, kun nokialainen iski Tokiossa naisten 60 kilon sarjassa toisen perättäisen pronssin.
Potkosesta tuli samalla ensimmäinen suomalaisnainen, joka on ottanut mitalin peräkkäisissä kesäolympialaisissa. Hänen valmentajanaan toimi vuodesta 2008 lähtien Maarit Teuronen, joka työskentelee Nyrkkeilyliitossa naisten olympiavalmentajana.
– On ollut hienoa seurata Miran menestyksiä vuosien saatossa. Hän osui uransa päätöksessä melkein napakymppiin, ja kyllä sitä voi kympiksi sanoa. Hän on tehnyt töitä ammattimaisen systemaattisesti joka päivä, Mäki suitsuttaa.
– Poikkeuksellinen persoona, jolla on mieletön voitontahto ja kova halu harjoitella. Sitä kun saisi vielä syötettyä muihin urheilijoihin, lajista riippumatta, kokenut nyrkkeilyvalmentaja lohkaisee.
Mäen mukaan Potkosen toisen olympiamitalin arvoa nostaa se, että naisnyrkkeilyn taso on noussut viime vuosina vauhdilla.
– Huipulle on helppo päästä piipahtamaan, mutta siellä pysyminen vaatii vielä kovempaa työtä. Mira on ollut siellä pitkään.
Valmentamiselle täystyrmäys?
Helsinki-Vantaan lentoasemalla lämpimän vastaanoton saanut Potkonen ei ole vielä kertonut, mitä aikoo tehdä urheilu-uransa jälkeen.
– Taistelin tämän pronssin. Matka on ollut välillä kivinen ja tiukka, ja työtä on tehty sen eteen ihan hurjasti. Voin olla tyytyväinen tähän, Potkonen kertasi medialle.
Koronakuplassa järjestetyt kisat eivät juurikaan poikenneet Potkosen tavallisesta kisakokemuksesta. Suurkaupunki sai suomalaiselta sen sijaan paljon kiitosta, etenkin runsaasta vedestään.
– Rakastan vettä. Kun bussilla meni, näki vettä ja siltoja. Kisakylän vierestä löytyi ihanan rauhallisia paikkoja ympäröivältä joelta. Sieltä keräsin voimia, Potkonen hymyili.
Nyrkkeilyvalmentajuuden hän tyrmäsi maanantain mitalihumussa lähes täysin, mutta vastausta säesti suomalaisen tuttu ja hersyvä nauru.
– Se (valmentaminen) on täysin poissuljettua, Potkonen nauroi suomalaismedian edessä.
– Ikinä ei voi tietää, mitä tulee. Pidetään ensin vähän aikaa lomaa, ja annetaan kropan ja mielen levätä.
Mäki toivoo kaksinkertaisen Euroopan mestarin ja olympiamitalistin jatkavan elämäänsä tavalla tai toisella nyrkkeilyn parissa.
– Totta kai haluaisimme ammentaa kokeneiden urheilijoiden kokemuksia ja ammattitaitoa tulevaisuuden menestyjille. Miralla on takanaan pitkä taival, joten tuskin hän ihan heti antaa vastauksen siihen, mitä seuraavan viikon alussa tekee. Hän saa nyt nauttia menestyksestä ja tehdä rauhassa tulevaisuuden suunnitelmia, kun on oikea aika.