Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vuoden 2022 alustava MotoGP -aikataulu julki – Speedweek: Kymiringin osakilpailu heinäkuussa

Suomen MotoGP -osakilpailu peruuntui tältä vuodelta koronapandemian takia.

Sveitsiläinen Speedweek-sivustoon julkaissut kauden 2022 MotoGP-viikonloppujen aikataulun. Sen mukaan Iitin Kymiringillä ajetaan ensimmäistä kertaa MotoGP:tä 10. heinäkuuta.

Kymiringin osakilpailu peruuntui tältä vuodelta koronan takia. Peruutus oli jo toinen pandemian takia.

Kuninkuusluokka oli kiinnostanut yleisöä pandemiasta huolimatta. Lippuja vuoden 2021 peruttuun tapahtumaan oli myyty reilut 15 000.

Speedweekin tietojen mukaan MotoGP kausi alkaa 6. maaliskuuta Qatarin Losail Circuitilta ja päättyy 13. marraskuuta Espanjan Valenciaan. Osakilpailuja on 21.

Virallinen kilpailukalenteri julkaistaan syksyn aikana.

Asiasta uutisoi Suomessa ensin Sportti.com.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.