Pekingin olympiakupla pitää – koronaturvallisuutta varjellaan vielä ankarammin kuin Tokion kesäolympialaisissa

Pekingin talviolympialaisten järjestäjät puuhaavat kisoihin korona-ajan ankarimpia terveysturvallisuusratkaisuja. Urheilijat ja muut kisoihin osallistuvat astuvat jopa Tokion kesäolympialaisia aukottomampaan "kuplaan".

Kiina on kohdannut maassa ensi kerran loppuvuodesta 2019 havaitun koronaviruksen äärimmäisin sulkutoimin, joilla viruksen leviäminen on pyritty tukahduttamaan täydellisesti. Pekingin 4.–20. helmikuuta järjestettävät talvikisat järjestetään samalla asenteella.

Kisoja varten muodostetaan tuhansien ihmisten kupla, jonka sisällä myös eri ryhmiin kuuluvien ihmisten kanssakäyminen minimoidaan.

Järjestäjien ajatus on, että maan pääkaupunkiin saapuvat ihmiset eristetään ryhmiinsä heti maahan saapuessaan ja rajoitukset jatkuvat lähtöhetkeen.

Tokion kisoissa karanteeniaika päättyi kahdessa viikossa. Pekingin kupla pitää alueelta poistumiseen asti. Kuplan sisällä eri ryhmiin kuuluvat ihmiset majoittuvat, syövät ja liikkuvat kisapaikkojen välillä vain ryhmille varatuissa paikoissa ja liikennevälineissä.

Tapahtumapaikat ovat jopa 180 kilometrin päässä toisistaan. Paikkakuntien välillä liikkuvat luotijunat, joissa kisavieraille on muista eristetyt vaununsa.

Tuhansien ihmisten kupla

Tokion kesäolympialaisten kuplassa oli reikiä paikallisväestölle. Pekingin kisoissa kupla ulotetaan kaikkiin – urheilijoihin, median edustajiin, vapaaehtoisiin, siivoojiin, ravintoloiden henkilökuntaan ja autonkuljettajiin.

Kyse on tuhansista ihmisistä, sillä jo kisoihin osallistuvien urheilijoiden lukumäärä nousee lähes 3 000:een.

Ainoa sääntöjen höllennys Tokioon verrattuna on yleisö. Kesäolympialaisissa urheiltiin tyhjille katsomoille. Pekingin kisoihin pääsee rajoitettu määrä paikallisia katsojia.

Yleisöä ei suljeta kuplaan, joten järjestäjät pitävät katsojat jollain tapaa erillään urheilijoista ja muista kisavieraista.

Koronatestit päivittäin

Pekingin karanteenikäytännöt ovat Tokiota ankarampia. Kisoihin saapuvilta vaaditaan joko täysi rokotussuoja tai 21 päivän karanteeni ennen maahan saapumista, ja kuplaan eristettävät kiinalaiset joutuvat kisojen päätteeksi vielä erilliseen karanteeniin.

Järjestäjät eivät edellytä ihmisiltä koronan kolmatta tehosterokotetta, mutta Kansainvälinen olympiakomitea on antanut siitä vahvan suosituksen.

Kisakuplassa ihmisille tehdään päivittäin koronatesti, ja hengityssuojainta täytyy käyttää kaikissa tilanteissa.

Tokion olympialaisissa maskia edellytettiin käytettäväksi myös palkintojenjakojen yhteydessä. Urheilijat saivat kuitenkin poistaa suojaimet hetkeksi valokuvia varten. Pekingissä toimitaan todennäköisesti samoin.

Läpsyttelyt minimiin

Pekingin kisoihin osallistuvia pyydetään myös rajoittamaan sosiaalisia kontakteja. KOK:n mukaan kaikkien pitää välttää esimerkiksi halauksia, ylävitosia ja kättelyä.

Tokiossa viranomaisilla oli mahdollisuus valvoa kisavieraiden liikkumista, mutta käytännössä ihmisten toimiin ei juuri puututtu. Valvonta olisi kuitenkin tarjonnut viranomaisille mahdollisuuden jakaa mahdollisista tartunnoista rangaistuksia rajoituksia rikkoneille.

Pekingin järjestäjät aikovat valvoa määräyksiään huolellisesti. Sääntöjen rikkojia uhkaa sulku kisoista.

Pekingissä ulkomaiset diplomaatit ovat jo ilmaisseet huolensa kisakuplasta. Lähetystöjen edustajat arvioivat kisavieraiden eristyksen niin tiiviiksi, ettei heillä ole mahdollisuutta auttaa maidensa kansalaisia mahdollisissa ongelmatilanteissa.

Mainos: Kouvolan Sanomat

Mainos: K-Rauta Kotka ja Kouvola sekä Inkeroinen

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka