Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jukurit löytänyt varmat maalitykit

Jukurit tarvitsi kauden jääkiekkoliigassa neljä kohtaamista JYPiä vastaan, jotta mikkeliläiset saivat kaivettua ensimmäisen voittonsa jyväskyläläisistä. Joukkueiden tiet ovat viemässä silti täysin päinvastaisiin suuntiin.

Jukurit löylytti Kalevankankaallaan JYPiä maalein 4–1, joten mikkeliläisillä on kymmenen ottelun pisteputki sekä viimeisimmissä otteluissaan koko sarjassa että viimeisimmissä kotipeleissään. Kummassakin sumassa ainoat pistemenetykset ovat tulleet kahdesta jatkoaikapeleissä koetusta tappiosta.

Torstaina Kalevankankaan sankareita olivat tusinan (12) maaleja osumallaan kokoon saanut Petrus Palmu, kahdella osumallaan vain yhden maalin päähän hänestä noussut Joachim Rohdin ja toisessakin liigapelissään maalinteossa onnistunut venäläislaituri Kirill Maksimov, 22.

– Ollaan oltu tosi hyvii viime aikoina. Puolustuspeli on tilkitty kuntoon, muistutti Jukurien kotkalaismaalivahti Oskari Salminen, 22.

JYPistä erottui vain liigaennätyksensä yhden ottelun peliajalla 26.25 kirjauttanut puolustaja Anttoni Honka, 21. Jyväskyläläisten saalis kymmenestä viimeisimmästä vierasottelusta on olemattomat kolme pistettä.

– Onhan hoki muuten kivaa, mutta kun taas tuli tappio. Tuntuu kuitenkin, että olen kehittynyt, koska peliaika kasvaa, Honka totesi.