Sara Kuivisto juoksi 1 500 metrin loppukilpailuun Belgradissa, Lotta Kemppisen taival päättyi välieriin 60 metrillä

Sara Kuivisto sijoittui alkueränsä kolmanneksi ja eteni loppukilpailuun naisten 1 500 metrin juoksussa yleisurheilun MM-hallikisoissa Belgradissa. Kuivisto juoksi ajan 4.08,05, kun erän voittanut Etiopian Gudaf Tsegay kellotti ajan 4.06,71.

– Tavoite täyttyi. Halusin olla erän kolmen parhaan joukossa, enkä jäädä odottelemaan mitään aikavertailua, Kuivisto totesi tiedotteessa.

Kuiviston aika 4.08,05 on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras hallitulos.

– Uskon, että lauantaina kulkee paremmin, kun sain tässä konetta auki. Tänään oli vähän tukkoinen fiilis eikä niin vireä olo, Kuivisto kertaili.

Kuivisto nousi heti startista kärkeen ja oli ison osan matkaa kolmantena. Hänen kierrosaikansa olivat 33,5 sekunnin molemmin puolin, kunnes hän kiri viimeisen kierroksen lähes kaksi sekuntia nopeammin.

– Ajateltiin valmentajani Ari Suhosen kanssa, että minulle parasta on jos lähdetään hiljaa. Mutta sekin käy, jos lähdetään kovaa. Ajattelin siinä alussa, että menen tuohon keulaan ja vähän pistän jarrua, ellei joku tule sieltä vetämään, Kuivisto sanoi.

– Taktiikkana oli yleisemmin, että maltilla vaan ja niin kauan helposti kuin vain pystyy.

Tsegay karkasi muulta joukolta tuhannen metrin jälkeen. Hänen takanaan kärkiryhmä tiivistyi 400 metriä ennen maalia, mutta Kuivisto ei ollut huolissaan.

– Ajattelin, ettei ole kiire. Maaliin on kaksi kierrosta matkaa. En rupea hosumaan. Kyllä sieltä ehtii. Minulla on hyvä loppu, että siihen voi luottaa, Kuivisto sanoi.

Kiritaistossa Kanadan Lucia Stafford tuli maaliin Kuiviston edellä ajassa 4.07,95, mutta Yhdysvaltain Heather MacLean pysyi takana ja oli neljäs ajalla 4.08.13.

– Finaalissa etiopialaisille tuskin mahtaa mitään, mutta muuten kaikki on mahdollista. Siitä lähdetään finaalissa, Kuivisto totesi.

Tsegayn ohella etiopialaiset Axumawit Embaye ja Hirut Meshesha juoksivat alkuerissään voitot ajoin 4.04,83 ja 4.05,75.

Kuiviston saavutus on historian ensimmäinen hallikauden MM-finaali, johon Suomen edustaja tässä lajissa on selviytynyt. Finaali juostaan lauantaina Suomen aikaa kello 21.35.

Kemppinen jäi kaipaamaan täysosumaa

Lotta Kemppinen kiihdytti 60 metrillä välierässään viidenneksi Belgradin MM-hallikisoissa. Aika 7,18 riitti aikavertailussa sijaan 15. Loppukilpailupaikka jäi neljän sekunnin sadasosan päähän.

Kemppisen Suomen ennätys on 7,16 ja kauden paras 7,17.

– En mielestäni tehnyt virheitä, mutta taso vaan on niin kova. Oma perustaso pitäisi saada sellaiset viisi sadasosaa alas. Sitten pääsisi kiinni finaalipaikkoihin, Kemppinen kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.

– Välierän alussa pysyin mielestäni hyvin muiden mukana. Yllätyin, etten päässyt nousemaan siellä lopussa. Se on yleensä tullut hyvin.

Kemppistä harmitti eniten se, ettei hän saanut hallikaudella yhtään täysosumajuoksua kuten viime talven SE-juoksussaan.

– Yleistaso on noussut tosi paljon, mutten valitettavasti saanut sitä nappijuoksua, Kemppinen jatkoi.

Puolan Ewa Swoboda voitti Kemppisen erän välierien nopeimmalla ajalla 7,03.

Kesällä myös 200 metriä

Kemppisen ennätykset 100 ja 200 metrillä ovat 11,33 ja 23,56. Hän kilpailee molemmilla matkoilla ensi kesänä.

– Juoksussa on nyt tosi hyviä palasia. Kun ne saa yhdistymään kokonaisuudeksi, se lupaa hyvää 100 metrille ja varsinkin sen loppuun. Tuntuu, että 60 metrillä matka loppuu kesken, Kemppinen ennakoi näkymiä ensi kesään.

Kemppinen valmistautuu Eugenen MM-kisoihin ja Münchenin EM-kisoihin huipentuvaan kauteen kolmen viikon harjoitusleirillä Teneriffalla. Kesän kilpailukauden avausta hän ei ole vielä suunnitellut.

Loppukilpailu juostaan huomenna.

Kristian Pulli karsiutui finaalin viimeisiltä kierroksilta tuloksella 776.

Koronavirus pudotti Reetta Hurskeen kisoista

Aitajuoksija Reetta Hurske ei kilpaile Belgradin MM-kisoissa, Suomen Urheiluliitto tiedottaa. Hurske sairasti lieväoireisen koronavirustaudin, josta hän on toipunut, mutta MM-kisoissa vaadittavaa negatiivista pcr-testiä Hurske ei saanut niin, että kisoihin osallistuminen olisi ollut mahdollista.

– Olin täysin valmis lähtemään kisoihin ja hyvässä kunnossa, Hurske harmitteli.

Hurske on tällä kaudella juossut 60 metrin aitojen ennätyksensä 7,93.

Kristian Pullin 776 riitti MM-hallikisojen pituudessa 11. sijaan

Kristian Pullin hallikausi typistyi kolmeen kilpailuhyppyyn Belgradin MM-hallikisoissa. Kautensa MM-finaalissa aloittanut ja päättänyt Pulli oli kilpailussa 11:s tuloksella 776 karsiuduttuaan kolmelta viime kierrokselta.

Pulli astui kaksi ensimmäistä yritystään yli ja sai ainoan tuloksen kolmannellaan.

– Ensimmäinen hyppy meni reilusti yli. Toinen hyppy oli hyvän tuntuinen ja sain siinä paremmin rytmin ja pääsin myös niin sanotusti hypyn päälle, mutta se meni pikkuisen yli, Pulli kertoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Kolmanteen yritykseen Pulli siirsi askelmerkkiä taakse, mutta hyppy ei onnistunut.

– Siinä oli niin paljon hässäkkää, etten saanut hyppyyn kunnon latausta ja se meni aika pahasti läpi, Pulli totesi.

Jatkopaikka kolmelle viime kierrokselle olisi vaatinut tuloksen 791.

– Sitä ajattelin, että kun kahdeksan metrin tuntumaan hyppää, varmasti on jatkokierroksilla. Uskoin, että olisin siihen pystynyt, mutta nyt ei ollut minun päiväni, Pulli jatkoi.

Kreikkalainen olympiavoittaja Miltiadis Tentoglou voitti kilpailun tuloksella 855 ja Ruotsin Thobias Montler otti hopean Ruotsin ennätyksellä 838.

Suomen joukkue MM-hallikisoissa:

Miehet, 60 m aj: Ilari Manninen, Jyväskylän Kenttäurheilijat.

Pituus: Kristian Pulli, Oulun Pyrintö.

Naiset, 60 m: Lotta Kemppinen, HIFK-friidrott Helsinki.

1 500 m: Sara Kuivisto, Borgå Akilles.

3-loikka: Kristiina Mäkelä, Orimattilan Jymy.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka