Kuivisto oli voimaton MM-finaalissa – Suomen ennätyksiä alkukauden juoksuissaan romuttanut porvoolainen epäili vatsapöpöä huonon olon syyksi

Suomen ennätyksiä solkenaan viime kuukaudet juossut Sara Kuivisto oli voimaton Belgradin MM-hallikisojen 1 500 metrin loppukilpailussa. Kuivisto jäi juoksussa yli kuusi sekuntia ennätyksestään ja sijoittui 11:nneksi.

Kuivisto tunsi olonsa huonoksi jo edellisiltana ja pohti kilpailun jälkeen, oliko kyse sairastumisesta.

– En tiedä, oliko joku vatsapöpö, kun oli jo perjantaina niin hitsin huono olo. Nyt ei vain jaksanut yhtään. Koko ajan tuntui vaikealta ja loppui voimat, Kuivisto ihmetteli Urheiluliiton tiedotteessa.

– Verryttely kulki vielä hyvin, mutta juoksu ei lähtenyt mihinkään.

Etiopialaiset ottivat kolmoisvoiton. Matkan ME-nainen Gudaf Tsegay karkasi kilpailun alussa muusta joukosta ja juoksi MM-kisaennätyksen 3.57,19. Hän voitti kilpailun yli viiden sekunnin erolla joukkuetovereihinsa Axumawit Embayeen ja Hirut Mesheshaan.

Matka tuntui pitkältä

Kuivisto ei lähtenyt mukaan kovimpaan rynnistykseen, mutta hänenkin alkuvauhtinsa oli reipas. Hän ohitti 400 metriä ajassa 63,70 ja ennätti 800 metriin ajassa 2.11,34.

Kuiviston juoksu tuntui vaikealta ja lopussa vauhti hiipui.

– Minun olisi pitänyt jaksaa sitä vauhtia ihan hyvin, mutta kaksi kierrosta ennen maalia ajattelin, miten minä selviän täältä kotiin, Kuivisto kuvasi tuntemuksiaan.

– Arvokisafinaali oli hieno kokemus, mutta olisin halunnut juosta siinä. Oli sääli tulla tänne hölkkäämään.

Kuivisto juoksi viime kesänä Tokion olympialaisissa Suomen ennätykset jokaisessa neljässä juoksussaan 800 ja 1 500 metrillä. Tänä talvena hän on kohentanut sisäratojen Suomen ennätyksiä 800 ja 1 500 metrillä sekä maililla.

Belgradissa Kuivisto juoksi ensi kertaa arvokisojen loppukilpailussa. Kevättä hän jatkaa seuraavaksi harjoitusleirillä Portugalissa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka