Loukkaantumishuolet pudottivat Sudenpennut mitaleilta ja A-divisioonasta alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa

Suomen alle 20-vuotiaiden miesten koripallomaajoukkue koki viikonloppuna kaksi kirvelevää tappiota EM-turnauksessa Tbilisissä Georgiassa.

Lohkon kakkossija ja voitto puolivälieristä siivitti Sudenpennut B-divisioonan välieriin Islantia vastaan. Lauantain ottelussa Islanti heitti kolmen pisteen kaaren takaa häikäisevästi yli 60 prosentin tarkkuudella.

Suomi oli aiemmin turnauksessa menettänyt sairastuvalle avainpelaajistaan Max Besselinkin, ja toinen avausviisikon pelaaja Sebastian Linberg loukkaantui Islantia vastaan.

Sudenpentujen tavoitteena oli yltää turnauksessa kolmen parhaan joukkoon, jotta joukkue nousisi A-divisioonaan.

Pronssi- ja samalla kuolemanottelun voittaminen sunnuntaina Viroa vastaan olisi vaatinut liiallista venymistä.

– Korinteko oli vaikeaa. Puolustuksellisesti emme muuttaneet mitään, mutta hyökkäyspäässä ei voi korvata kahta aloitusviisikon nimenomaista korintekijää, päävalmentaja Petri Virtanen kommentoi.

Suomi hävisi ottelun 53–63, ja tulos oli pettymys paitsi valmennukselle myös pelaajille.

– Haikeat fiilikset jäi. Ärsyttää, kuinka lähelle pääsimme, mutta kapteenina olen ylpeä, kun vaihtopelaajilta tuli hienoja paikkauksia, kapteeni Eemi Luukkonen kertoi.

Suomi pelasi edellisen kerran A-tasolla vuonna 2016, jolloin joukkueen paras pistemies oli NBA-pelaaja Lauri Markkanen.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka