Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Joensuu Superpesiksen viitossijan kimpussa, Imatran kausi katkeamassa

Superpesiksen runkosarjan viitossija on yhä Joensuun Mailan omissa käsissä, kun Mehtimäen isännät voittivat torstaina vieraaksi saapuneen Imatran Pallo-Veikot 2–0 (6–2, 5–0). Tulos tarkoitti IPV:n pudotuspelihaaveiden lopullista hautautumista.

– Meillä oli koko ajan hallinnan tunne. Sain lyöntini osumaan toisella kokeilulla hyvin kolmosluukkuun. Ekalla jaksolla paloin vielä samanlaisella ykköselle, mutta päätin kokeilla toisenkin kerran, hykerteli pääsarjauransa ensimmäisen kunnarin (1+0) lyönyt JoMan kiteeläiskasvatti Erkka Gröhn, 21.

IPV kävi avausjaksolla johdossa 46-vuotiaan Toni Kohosen kauden lyödyllä juoksulla numero 31 (1+30). Vieraiden toiveet sammuivat, kun isäntien jokeri Juho Toivola tyhjensi ajolähdön (1+3) kolmannella vuoroparilla.

Toisella jaksolla JoMa oli kolmostilanteissa edellä 11–3. Alkutahdit täyden kolmen pisteen pottiin iski kaksi juoksua lyönyt Henri Litmanen.

JoMan palkitut olivat kolmesti kotiuttanut polttaja Litmanen (5/6) ja 1+4 juoksua lyönyt Toivola (6/11).

IPV:sta erottuivat kiikkutuolin matkaansa saanut jokeri Kohonen (1/4) ja kakkoskärjessä lyönyt koppari Aleksanteri Haukka (4/4).

Juniorit Still ja Mäkelä Pattijoen pelastajina

Seinäjoen Jymy-Jussit ja Pattijoen Urheilijat taistelivat elintärkeässä ottelussa karsintapelien välttämisestä. Vahvaa syyskautta pelannut Jussit kärsi kirvelevän tappion 0–1 (2–3, 4–4). Kaksi pistettä kuiville päässeellä PattUlla on runkosarjaa jäljellä enää päätöskierroksen kotipeli Kiteen Palloa vastaan, joka on jo varmistanut kahdeksannen sijansa.

Jussit oli Markus Hallasuon ja Viljo Sillanpään kotiutusten ansiosta avausjaksolla vain palon päässä jaksovoitosta, kunnes Martti Viitasalo ja Topi Still iskivät viimeisen vuoroparin tasoittavalla kahden palon tilanteessa vieraat pelastaneet juoksut.

Hallasuon ajolähdön tyhjennys (1+3) ei riittänyt isännille toisella jaksolla, kun raahelaisetkin tekivät neljä juoksua. Vieraiden toisen jakson tähti oli etenijäjokeri Mikael Mäkelä, 18. Hän löi alkuun yhden juoksun, toi yhden juoksun ja sivalsi viimeisen vuoroparin avaavalla jakson loppulukemiksi 4–4 tyhjän kentän kunnarilla. Kunniajuoksu oli Mäkelän kauden kolmas.

Jussien näkyvimpiä olivat 1+4 juoksua lyönyt Hallasuo (6/11) ja koppari Sillanpää (5/8).

PattUn eliittiä olivat kolme juoksua tuonut Mäkelä (9/10) ja varmaa työtä mailankin varressa tehnyt polttaja Paavo Pelto (6/6).

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.