Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Mette Baasin Kalevan kisoissa alkaneet vatsavaivat purkautuivat oksennuksena Münchenin olympiastadionin uumenissa

Suomen 400 metrin juoksijoiden haastattelut jäivät lyhyiksi yleisurheilun EM-kilpailuissa Münchenissä. Mette Baas ja Milja Thureson jäivät naisten alkueriin, joiden jälkeen kumpikin voi pahoin haastattelualueella ja pyysi päästä poistumaan.

Baas juoksi 53,02 ja oli eränsä neljäs. Aikavertailussa jatkoon olisi vaadittu 52,35.

– Tuntui hyvältä juosta ja oli vauhtia, mutta ei ollutkaan hyvä juoksu. Hämäsi, Baas sanoi ja alkoi rykiä kurkkuaan.

– Ei ollut sitä, mitä lähdin hakemaan, Baas sanoi.

Hän pyysi roskista ja oksensi haastattelualueen tyhjässä kohdassa aidan yli toimittajien puolelle.

Thureson juoksi 53,63, mutta oli karsiutumisesta huolimatta hyväntuulinen.

– 300 metriä meni hyvin. Viimeinen satanen ei kulkenut, loppusuoralla hyytynyt Thureson jutteli.

Kesken haastattelun Thureson alkoi voida pahoin ja kyykistyi kurkkuaan sekä rintaansa pidellen. Hetken huilin jälkeen hän jatkoi suorituksensa ruotimista, mutta pyysi pian päästä pois.

Pettymys toisen perään

STT tavoitti Baasin uudestaan, kun tämä oli poistumassa haastattelualueen loppupäässä Münchenin olympiastadionin pienen maratonportin luona. Hänen mukaan oksennusta ei kilpailun jälkeen ole tullut pitkään aikaan.

– Minulla on ollut vatsavaivoja, Baas avasi.

Toissa viikolla Baas jahtasi Kalevan kisoissa Joensuussa kahta mitalia, joista toisen hän toivoi olevan kultainen. Hän taipui Viivi Lehikoiselle 400 metrin loppumetreillä ja jäi 200 metrin kilpailussa viidenneksi. Urheilija pettyi toivottua heikompiin suorituksiinsa jo tuolloin ja uudestaan Münchenissä.

– Vatsavaivat alkoivat Kalevan kisojen 400 metrin finaalipäivänä, Baas paljasti.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.