Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

IS: Tero Pitkämäki irtisanoutuu lajivalmentajan työstään

Tero Pitkämäki, 39, jättää Urheiluliiton keihäänheiton lajivalmentajan tehtävän vuodenvaihteessa, Ilta-Sanomat kertoi tiistaina verkkosivuillaan. Pitkämäen oli määrä olla määräaikaisessa pestissään 2021–2024.

– Taustalla vaikuttivat suurimpina syinä ajankäyttöön liittyvät asiat. Päätös oli täysin omani, ja tein sen ilman mitään painostusta, Pitkämäki sanoi Ilta-Sanomille.

Keihässuuruus Pitkämäki jatkaa kuitenkin Oliver Helanderin valmentamista. Helander heitti kesäkuussa Paavo Nurmen kisoissa Turussa ennätyksensä 89,83. Pitkämäki on toiminut Helanderin valmentajana vuoden.

– Oliver vaikuttikin ratkaisuuni tyytyväiseltä, sillä hän saa tietysti nyt valmennusasioissa jakamattoman huomioni, Pitkämäki sanoi.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.