Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ennätyspieni yleisö todisti HIFK:n oljenkorren ohenemista Ilveksen rökityksellä

Ilves varmisti sarjapaikkansa ensi kauden miesten jalkapalloliigaan, kun se rökitti HIFK:n 5–1. Ilves sinetöi sijoittumisensa hännänhuippujen, FC Lahden ja helsinkiläisten, edelle. Se kilpailee vielä pääsystä Euroopan kentillekin.

– Tärkeä voitto europelipaikan kannalta. Koko peli oli meillä hyvin hallinnassa, Ilveksen pelaaja Tuomas Ollila iloitsi.

HIFK:n pelastaisi suoralta putoamiselta vain se, että se voittaa ja FC Lahti häviää kaksi seuraavaa peliään. Lisäksi HIFK:n olisi päihitettävä lahtelaiset päätöskierroksella ja kiilattava edelle maalierolla.

– Katastrofi, avoimet ovet puolustuksessa. Me emme yksinkertaisesti pysyneet mukana – ei vaan riittänyt, HIFK:n valmentaja Mixu Paatelainen kiteytti.

Kamppailun kärkeen puhutti tyhjänä ammottanut HIFK:n fanikatsomo. Päädyssä oli ensimmäiset 20 minuuttia alle 50 katsojaa, mutta myös iso lakana tekstinään "Hävetkää!".

– Ymmärrän täysin fanien tunteita, Paatelainen sanoi.

HIFK:n kannattajat siirtyivät käytäviltä katsomoon 0–1-tilanteessa toteamaan, että pian Ilves tehtaili kaksi lisäosumaa.

Ennen taukoa kotijoukkueen tähtipelaaja Roman Eremenko laukoi näppärästi etunurkasta 1–3-kavennuksen, mutta pelin balanssiin sillä ei ollut vaikutusta.

HIFK esiintyy enää kerran viheriöllään, kun vastassa on IFK Mariehamn, mutta silloin fanikatsomo pysyy suljettuna. Syynä on rankaisutoimi järjestyshäiriöistä.

Keskiviikon hurlumhei-ottelua seurasi 897 silmäparia, mikä on HIFK:n kauden pienin yleisömäärä.

– Tässä jamassa ollaan, ei mahda mitään. Tilanne on ollut oikeastaan sama läpi kauden, Paatelainen myönsi.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.