Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Bulgaria pilasi suomalaisten toiveet joukkuevoimistelun MM-kullasta – Minetit hopealle ja Gloria pronssille

Bulgarian maajoukkue järkytti joukkuevoimistelun maailmanjärjestystä lajin maailmanmestaruuskisoissa Itävallassa ja jätti suomalaisjoukkueet himmeämmille mitaleille. Neljättä MM-kultaansa tavoitelleelle Mineteille hopea oli pettymys, mutta pääkaupunkiseudulta ponnistava Gloria iloitsi joukkueen ensimmäisestä MM-mitalista.

Alkukilpailun jälkeen johtanut bulgarialaisjoukkue on vasta kolmas lajin MM-voittaja lajin mahtimaiden Suomen ja Venäjän ulkopuolelta. Joukkuevoimistelun mestaruuksista on kilpailtu vuodesta 2000, ja vuosina 2001 ja 2007 mestaruus meni Viroon. Tänä vuonna venäläiset puuttuivat Grazin kisakanveesilta maansa hyökkäyssodan takia, mutta se ei silottanut suomalaisten mestaruustietä.

Helsingistä vuosi sitten hankittua mestaruutta puolustanut Minetit taipui mestareille 0,35 pisteen erolla. Vaikka Minettien pisteet nousivat loppukilpailussa lauantaihin verrattuna, Bulgariakin petrasi tuomariston mukaan ja kasvatti eroa edukseen.

– Saimme tehtyä kauden parhaan suorituksen tiukassa paikassa, mutta valitettavasti se ei tällä kertaa riittänyt kirkkaimpaan mitaliin, kommentoi Minettien kapteeni Sanni Hartman Voimisteluliiton tiedotteessa.

Hartman muutti voimistelun perässä Jyväskylästä Tampereelle, josta pääosa joukkueen voimistelijoista tulee. Tampereen Sisun lisäksi joukkueen voimistelijat edustavat jyväskyläläistä Illusionia ja Sport Club Vantaata.

Gloria toteutti unelmansa

Minetit päätyi yhteispisteisiin 38,2, ja Bulgaria keräsi 38,55 pistettä. Kolmen seuran eli Elisen, Attitude Sportsin ja Pakilan Voimistelijoiden joukkue Gloria saavutti pronssin yhteispistein 37,5.

– Tänä vuonna tehty työ palkittiin viikonloppuna, kun saavutimme pitkään unelmana olleen MM-mitalin, kapteeni Laura Airila kommentoi tyytyväisenä.

Glorian oli mitaliin yltääkseen kammettava espoolainen OVO Team edeltään, sillä finaaliin pääsi vain kaksi joukkuetta maata kohden. Gloria oli lauantaina alkukilpailussa kolmas ja OVO Team viides.

MM-kisoissa kilpailivat myös alle 16-vuotiaat, joiden sarjassa Minetit junior voimisteli mestariksi yhteistuloksella 37,9. Bulgarian juniorimaajoukkue oli toinen 37,55 pisteellään ja OVO Teamin juniorijoukkue pronssilla 37,25 pisteellä.

Ensi vuonna joukkuevoimistelun säännöt muuttuvat, ja joukkueet joutuvat muokkaamaan ohjelmistaan muun muassa nostoja ja hyppyjä.