Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hymynpilke säteili Oulussa ja Claude P. Hill jatkoi tappiotonta työtään

Jarmo Hännisen kasvattama, omistama ja valmentama Hymynpilke Viitasaarelta kävi lauantaina Oulussa nappaamassa arvokkaan 4 000 euron ykkössijan.

Ruunan emä Hymyhuuli oli 2000-luvun alussa kuningatarkisassa kolmesti kärjen tuntumassa, ja siitoksessa emätamma on ollut mainio periyttäjä. Se on jo 31-vuotias, mutta voi edelleen hyvin kotitallillaan Viitasaarella.

Hymynpilke on yksi sen seitsemästä jälkeläisestä. Kaikki muutkin ovat pystyneet raviradoilla voittamaan, ja Hymynpilke on noussut viimeisen vuoden aikana aivan uudelle tasolle. Oulussa ruuna iski kierroksen kirin jälkeen maalisuoralla kärkeen. Ohjastuksesta vastasi kokenut Tapio Perttunen.

– Hyvä selkä kirissä oli avain voittoon. Loppukurvissa oli pieni heikompi hetki, kun jouduin passailemaan ja ottamaan hevosta kiinni. Hymynpilke pääsee palan matkaa todella kovaa, mutta loppukiri pitää ajoittaa tarkasti loppusuoralle, Perttunen sanaili.

Hissun Turbo nappasi kovimmassa kylmäverivoltissa pakkasherran tittelin itselleen. Se pääsi takamatkalta 2. ulos, mistä 300 metrin kiri kantoi ykköseksi kovaa kirineen Pärttylin laukattua.

Rakkautta ensisilmäyksellä

Claude P. Hill jatkoi tappiotonta työtään Ari Moilasen ohjastuksessa. Valjakko liukui lähtösuoralla ilman vastarintaa kärkipaikalle, ja hurjasti toisesta ulkoa kirinyt Mandela Zon pysyi maalisuoralla riittävän marginaalin päässä.

Hevosen valmentaja on Antti Ala-Rantala, ja hänen puolisonsa Tiina Ala-Rantala vastaa hevosen hyvinvoinnista.

– Tuntuu aivan mahtavalta. Kävin hevosen itse hakemassa Ruotsista, kun ruuna ostettiin. Rakastuin siihen heti, Tiina Ala-Rantala hehkutti.

Kierroksen eniten pelatuimmat hevoset voittivat kaikki. A Kind Of Magic koko matkan johdon jälkeen, Endless Story ja Selmer I.H. vakuuttavasti johtohevosen rinnalta. Viimeisen niitin suosikkipitoiselle kierrokselle löi peräti seitsemännen peräkkäisen ykkössijan napannut Marttistrip.