Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kahden suomalaisgolffarin pelikierroksen katkaisi ensin tulva ja sitten vielä pimeys

Singaporessa pelattavan golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailun toinen kierros piti keskeyttää perjantaina rankkasateen ja peliviheriölle aiheutuneen tulvan takia. Kisajärjestäjät saivat pallot jälleen pyörimään sateen tauottua, mutta sitten pelivarusteet piti pakata pimeyden takia. Kierros jatkuu lauantaina.

Suomen Sami Välimäki oli torstain avauskierroksen jälkeen jaetulla toisella sijalla, mutta hän ja Kalle Samooja eivät ehtineet pelata perjantain kierrosta loppuun.

Molemmat suomalaiset selvittivät perjantaina 16 reikää. Välimäki on kokonaistuloksella kahdeksan alle parin jaetulla 13. sijalla ja Samooja kokonaistuloksella kuusi alle parin jaetulla 23. sijalla.

– Päivän highlight osui väylälle 10 (par 4), jossa löin rauta 9:n sisään. Huvittavinta hommassa on se, että lippu on kyseisellä greenillä kummun takana, joten lyönti oli ihan sokkona pelattu. Greenillä vasta selvisi, että on kotelossa, Samooja avasi tiedotteessa.

Samoojan kisapäivä päättyi 17. reiällä.

– Huomenna jatkuu vajaa 3-metrisellä par-putilla, hän sunnitteli lauantaita.

Kahdelle viimeiselle kierrokselle matkalla olevista suomalaisista vain Tapio Pulkkanen pääsi perjantaina toisen kierroksen maaliin ja jakaa 31. sijaa, kun kierros on kesken yli 20 pelaajalta. Hän on kokonaistuloksessa viisi alle parin.

Mikko Korhonen on kokonaistuloksella kaksi alle parin jäämässä kahden viimeisen kierroksen ulkopuolelle. Hän jakaa 71. sijaa.