Ville Ahonen heittäytyy sunnuntaina Planican MM-kisojen päätösmatkalle viikon tauolta. Hän oli kisojen ensimmäisessä hiihtolajissa, perinteisen hiihtotavan sprintissä kymmenes ja starttaa nyt ohjelman pisimpään kilpailuun, 50 kilometrin perinteisen hiihtotavan yhteislähtöön.
Lyhimmän ja pisimmän kilpailumatkan yhdistelmä vaikuttaa oudolta, mutta Ahonen osaa selittää asian.
– Olen nopea ja taloudellinen, Ahonen kertoi vahvuuksistaan toisen MM-starttinsa aattona.
– Välimatkat eivät ole minulla yhtä vahvoja, koska minulla ei ole kovaa hapenottoa.
Sprintissä menestyvät urheilijat pärjäävät 50 kilometrillä, kun se hiihdetään yhteislähtönä. Peesi keventää rasitusta, eikä yhteislähtöä yleensä ajella täydellä kaasulla alusta loppuun.
– Viidelläkympillä ei tarvitse ahdistaa hapenotolle koko aikaa, Ahonen vahvisti.
Luvassa raju kokemus
Sääennusteen perusteella Planican viisikymppinen on melkoinen koettelemus.
– Näyttää, että kelistä tulee hidas. Naisten 30 kilometrin kilpailu näytti märältä. Lumi kostui tosi paljon kilpailun aikana, joten keli on varmasti myös muuttuva, Ahonen ennakoi.
– Tulee raju reissu.
Kilpailun vauhdinpitäjiksi Ahonen veikkasi norjalaisia ja joukkuetoveriaan Iivo Niskasta. Suosikkien joukkoon hän hyväksyi myös Ruotsin William Poromaan.
– Oma taktiikka on helppo, kun kilpailussa on niin kovia kavereita, Ahonen naurahti.
– Pitää hiihtää muiden mukana niin pitkään kuin pystyy ja täytyy väistellä ylimääräisiä harmeja.
Suomen joukkueessa hiihtävät Ahosen ja Niskasen lisäksi Perttu Hyvärinen ja Ristomatti Hakola. Niskanen, Hyvärinen ja Hakola hiihtivät perjantaina hopean saavuttaneessa viestijoukkueessa.
Norja on voittanut kaikki miesten hiihtomatkat Planican kisoissa.