Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iivo Niskanen ei pystynyt murtamaan norjalaisia ja ruotsalaisia – MM-Planican 50 kilometrin loppukiri toi kuudennen sijan

Iivo Niskanen jätti ladulle kaikkensa Planican MM-hiihtojen päämatkallaan, miesten 50 kilometrin perinteisen yhteislähdössä, mutta suomalaistähti taipui kisan loppukirissä lopulta kuudenneksi. Niskanen jäi kiritaistossa mitalista noin kahdeksan sekuntia.

Norjan Pål Golberg paineli MM-kultaan ennen maanmiestään Johannes Hösflot Kläboa ja Ruotsin William Poromaata. Kiritaistossa Niskasen edelle ehtivät myös Ruotsin Calle Halfvarsson ja Norjan Martin Löwström Nyenget.

Niskanen viihtyi läpi kisan kärkiryhmässä ja lisäsi joukon vauhtia muutamaan otteeseen. Irtiottoja ei kuitenkaan nähty, ja pääryhmästä viimeiselle kierrokselle lähti kymmenen hiihtäjää. Niskanen yritti pudottaa kilpakumppaninsa kisan viimeisessä päänousussa, mutta muut kärkimiehet pystyivät seuraamaan suomalaista.

– Kyllä tästä sijasta jäi sillä tavalla paha mieli. Välineet olivat hyvät ja hiihto tuntui liian helpolta. Olin lopussa vähän ylimielinen, kun ajattelin että lyhyempi isku riittäisi mitaliin. Lopussa viivalla olikin aika tuoreita kavereita, Niskanen harmitteli Ylen tv-haastattelussa.

– Jos jotain voisin tehdä uudelleen, niin kaksi tai kolme kiekkaa aikaisemmin olisin voinut lähteä (irtiottoon). Nyt meni vähän muiden kyttäilyksi. Kisasta jäi tällä kertaa aika karvas maku.

Kolme olympiakultaa voittaneen Niskasen edellinen henkilökohtainen MM-mitali on neljän vuoden takaa Seefeldin 15 kilometriltä. Planican kisoissa Niskasen, Ristomatti Hakolan, Perttu Hyvärisen ja Niko Anttolan MM-viestihopea jäi ainoaksi suomalaismitaliksi.

Norja voitti MM-Planicassa kaikki miesten hiihtomatkat.

Hyvärinen kiitti kannattajiaan ja keskeytti

Hakola hiihti MM-kisojen päätösmatkalla toisena suomalaisena maaliin sijalla 33. Hyvärinen keskeytti kilpailunsa noin 28 kilometrin kohdalla, ja Ville Ahonen liittyi suomalaiskeskeyttäjien joukkoon noin 35 kilometrin kohdalla.

Hakolan ja Ahosen tavoin jo kisan alussa kärjestä pudonnut Hyvärinen ehti jakamaan ennen keskeytystään ylävitosia kannattajiensa kanssa.

– Oli hieno kannustus ja nätti keli. Minulla ei ollut näissä kisoissa oikein tuuria henkilökohtaisilla matkoilla, viesti oli hieno kisa. Pelihuumori meinasi loppua, mutta onneksi huumoria tuli ladun varresta, Hyvärinen viittasi Ylen tv-haastattelussa suomalaiskannustukseen.