Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Iivo Niskanen teilasi taktiikkansa – olympiavoittaja päästi vastustajat liian reippaina Planican viisikymppisen loppuratkaisuun

Olympiavoittaja IIvo Niskanen pettyi Planican MM-kisojen tulokseen. Niskanen halusi kisojen päätöspäivänä päämatkaltaan uralta puuttuvan 50 kilometrin maailmanmestaruuden, joten kuudes sija sapetti.

Niskanen arvosteli hiihtoaan ankarasti.

– Tulos on iso pettymys. Kaikki palaset olivat kohdallaan, mutta tuli taktinen lapsus, Niskanen harmitteli.

– Kuvittelin, että pystyn ratkaisemaan saman mittaisella vedolla kuin viestissä. Uskoin, että tarpeeksi tuoreena nopeuteni riittäisi loppuun, mutta kavereillakin oli hyvin virtaa.

Niskanen aloitti loppuvetonsa 3,5 kilometriä ennen maalia. Hän ajoi nousuissa vastustajat lujille, muttei saanut seitsemän hiihtäjän kärkiryhmää hajalle.

– Tajusin, ettei minulla ole enää edellytyksiä voittaa, kun lähdimme ylhäältä laskuun ja huomasin letkan takanani. En saanut kärkiryhmään eroa. Onnistuin vain hiihtämään letkan suoraksi, Niskanen jatkoi.

– Vastustajat olivat niin tuoreena, ettei oma vauhtireservi riittänyt lopussa.

Norjalaiset ja ruotsalaiset

Pål Golberg ja Johannes Hösflot Kläbo kirivät Norjalle kaksoisvoiton. Ruotsin William Poromaa ja Calle Harfvarsson ottivat seuraavat sijat, ja Norjan Martin Löwström Nyenget pudotti Niskasen kuudenneksi.

Maalissa Niskanen harmitteli valintojaan.

– Olisi pitänyt hiihtää 2–3 viime kiekalla nousut tasaisen kovaa, eikä olisi pitänyt antaa kavereiden pudottaa vauhtia viimeisen kierroksen tasaisilla. Olisi pitänyt hyödyntää paikat, joissa itsellä on vahvuudet ja muilla heikkouksia.

Niskanen odotti vetoapua seitsemänneksi sijoittuneelta Didrik Tönsethiltä, mutta norjalainenkaan ei pitänyt kärkipaikalla riittävän lujaa vauhtia.

– Aika hiljaa mentiin koko matka ja kärkiryhmässä pyöri vaikka minkälaista hiihtäjää. Harmittaa aika vietävästi, kun ei tullut hiihdettyä kuin kaksi minuuttia kilpaa siihen loppuun, Niskanen ruoski taktiikkaansa.

Yhden kortin varassa

Niskanen ei syyttänyt mitään ulkoista tekijää. Hänellä oli riittävän hyvät sukset. Hitaampi sää olisi mahdollisesti suosinut häntä, mutta se ei ollut myöskään kovin epäedullinen.

– Oli ihan riittävän hyvä suksi, Niskanen vahvisti.

– Ensimmäisessä parissa oli ehkä vähän herkkä pito, mutta ei ollut mitään ongelmia hiihtää sillä. Sen takia jatkoin sillä muiden mukana vielä viidennenkin kierroksen. Myös keli oli ihan hyvä. Lumi kostui jonkun verran, joten keli ei ollut mikään supernopea.

Niskasen mukaan kauden kynnyksellä sairastettu koronakaan ei vaikuttanut enää Planican tulokseen.

– Olen riittävän hyvässä kunnossa, Niskanen vakuutti.

– Olen treenannut tätä varten ja tulin tänne pärjäämään, eikä minulla ollut mitään ongelmia kuukauteen.

Niskanen sai kisoista viestihopean yhdessä Ristomatti Hakolan, Perttu Hyvärisen ja Niko Anttolan kanssa. Henkilökohtaisilta matkoilta heltisi yhdistelmäkilpailun 13:s ja 50 kilometrin kuudes sija.

Mestaruus tai ainakin mitali piti irrota juuri perinteisen hiihtotavan yhteislähdössä kisojen päätteeksi.

– Kaikki oli yhden kortin varassa, mutta se kortti ei nyt tuonut mitään, Niskanen puuskahti.

Muut suomalaiset kärsivät 50 kilometrin kilpailussa suksiongelmista. Ristomatti Hakola oli 33:s. Perttu Hyvärinen ja Ville Ahonen keskeyttivät.