Iivo Niskanen, Ristomatti Hakola, Perttu Hyvärinen ja Niko Anttola hiihtivät viestin täysosumasuorituksella Suomen joukkueen ainoan mitalin Planican MM-kisoissa. Tulos on kovin köykäinen verrattuna läntisten naapureiden rellestykseen.
Norja saalisti mieshiihtäjien johdolla kisoista 16 hiihtomitalia: 7 kultaa, 6 hopeaa ja 3 pronssia. Ruotsi hallitsi naisten lajeja. Se saavutti 12 hiihtomitalia: 4 mestaruutta, 3 hopeaa ja 5 pronssia.
Myös Yhdysvaltain ja Saksan hiihtäjät onnistuivat Suomea paremmin.
Johannes Hösflot Kläbo savutti Planican kisoissa kolme kultamitalia ja kaksi hopeaa. Hän voitti sprintin ja kaksi mestaruutta viesteissä. Simen Hegstad Krüger voitti kaksi henkilökohtaista mestaruutta ja yhden viestikullan.
Pål Golbergin kolme kultamitalia tulivat 50 kilometriltä ja viesteistä.
Ruotsin Ebba Andersson ja Jonna Sundling saavuttivat naisten hiihtomatkoilla kaksi maailmanmestaruutta. Anderssonin otti molemmat kultamitalit henkilökohtaisista kilpailuista.
Nuoria tulossa
Päävalmentaja Teemu Pasanen arveli, että lajin supertähdet jatkavat uraansa kohti seuraavia olympialaisia.
– Uskon, että kokeneimmatkin jatkavat uraansa ja pysyvät samalla tasolla. Ei vähän yli 30 vuotta ole hiihdossa ikä eikä mikään, Pasanen arveli.
– Meidän osalta tilanne on sillä tavalla hyvä, että on nuoria tulossa.
Niko Anttola, Niilo Moilanen, Arsi Ruuskanen ja Jasmin Kähärä ovat MM-joukkueen nuoria lupauksia, jotka voivat menestyä jo Trondheimin 2025 MM-kisoissa.
– Joukkueessa on ikään kuin kahden sukupolven hiihtäjiä. Nuoret saavat kokeneilta oppia ja kokeneemmat saavat hyvää sparria, kun nuoret pyrkivät takaa rinnalle, Pasanen jatkoi.
Pasanen paljasti, miten menestys kirkastuu.
– Tarvitaan raakaa työtä, Pasanen paalutti.
– Suomalaisessa hiihtokeskustelussa mennään liikaa yksityiskohtiin. Pitää ensin saada fyysiset ominaisuudet kuntoon ja keskittyä vasta sen jälkeen yksityiskohtiin.