KooKoon lisäksi HPK ja Jukurit kärkkyvät lauantaina runkosarjan päätöskierroksella kymmenettä sijaa.
Kouvolan KooKoon Lappeenrannan SaiPalta kauden viimeisessä Kaakon derbyssä maalein 4–3 (1–1, 0–1, 2–1, 1–0) anastamat kaksi jatkoaikapistettä eivät helpottaneet KooKoon tilannetta pudotuspelipaikkaa ajatellen. Kylmä totuus on, että KooKoo tarvitsee lauantaina vierasvoiton Turun Palloseurasta.
– Ei tämä joukkue ole tällä kaudella tehnyt mitään asiaa itselleen helpoksi. Ei se tehnyt sitä SaiPa-pelissä, eikä se tehnyt sitä lauantain TPS-peliä ajatellen, kommentoi KooKoon päävalmentaja Olli Salo KooKoon tilannetta.
HPK voitti perjantaina kotiottelunsa JYPiä vastaan 4–2 ja siirtyi KooKoon ohi viimeiselle pudotuspelipaikalle. HPK:lla on nyt 82, KooKoolla 81 ja Jukureilla 80 pistettä.
HPK kohtaa lauantaina vieraissa Ilveksen ja Jukurit Oulussa Kärpät. Kaikilla kolmella joukkueella on vielä siis mahdollisuudet viimeisen pudotuspelipaikan lunastamiseen.
– Nyt se pudotuspelipaikka ei ole enää omissa käsissä. Lauantaina on isoja pisteitä jaossa, pohti Salo.
Tasapisteissä KooKoo voittaa HPK:n, koska kouvolalaisjoukkueella on enemmän kolmen pisteen voittoja. Sen sijaan jos KooKoo ja Jukurit päätyvät tasapisteisiin, Jukurit kiilaa KooKoon edelle. Kaikkien kolmen päätyessä tasapisteisiin, Jukurit etenee kymmenen parhaan joukkoon kolmen pisteen voittojen turvin.
Osa pelaajista pystyi tuomaan itsestään parhaan esille ja pelaamaan voittavaa jääkiekkoa. Osa taas ei pystynyt siihen.
Olli Salo
KooKoo siirtyi perjantaina avauserän viimeisen vitosen alussa 1–0-johtoon Olli Korhosen kauden viidennellä maalilla. Teemu Engberg kiersi SaiPan maalin ja heitti kiekon kohti maalia, mistä Korhonen ohjasi sen verkon perille.
KooKoo-riemua ei kauaa kestänyt, sillä jo reilua minuuttia myöhemmin Valtteri Lipiäinen ojasi Seamus Donahuen siniviivavedon maaliin ja tasoitti numeroiksi 1–1.
Toisen erän alussa Sumulaakso hiljeni, kun jo 40 sekunnin pelin jälkeen Roni Karvinen siirsi SaiPan 1–2-johtoon.
Kolmannen erän puolivälissä alkoi noutaja jo lähestyä KooKoota. Samuli Ratinen antoi omassa päässä karmaisevan avauksen suoraan SaiPan Antti Kalaputaalle, jonka lähettämän kiekon Valtteri Ojantakanen kävi laittamassa Oskari Setäsen edestä maaliin. SaiPa johti jo 1–3.

Loppukympin käynnistyttyä KooKoo iski peliin kiinni Eero Teräväisen 2–3-kavennuksella, josta syöttöpisteet merkittiin Axel Ottossonille ja Heikki Liedekselle.
KooKoon takaa-ajo tuotti tulosta ajassa 56.30. Ruotsalaishyökkääjä Axel Ottosson kiersi SaiPa-maalin, seurasi oman laukauksen ja tykitti riparikiekosta numerot 3–3:een
KooKoo joutui pelin lopussa vajaalle ja pelasi jatkoajallakin kolmella neljää vastaan yli puolen minuutin ajan. Samuli Ratisen 4–3-maali päätti kuitenkin KooKoon piinan ajassa 63.51.
– Osa pelaajista pystyi tuomaan itsestään parhaan esille ja pelaamaan voittavaa jääkiekkoa. Osa taas ei pystynyt siihen. Oltiin vähän kahden kerroksen väkeä. Teemu Rautiaisella, Axel Ottossonilla ja Heikki Liedeksellä oli kova draivi läpi koko ottelun ja lopussa lyötiin nämä kuumat pelaajat yhteen, nosti Salo onnistujia esiin.
SaiPa jäi runkosarjassa jumbosijalle. KooKoo kaatoi lappeenrantalaiset kaikissa kuudessa derbypelissä.
– Pelattiin loppua lukuun ottamatta hyvä peli. Uskon, että opimme tästäkin paljon tulevaisuutta ajatellen, että mitä se voittaminen vaatii. 3–1-johdossa olisi pitänyt pystyä kuitenkin jo tappamaan peli, mutta KooKoolla oli isompi tarve pisteille lopussa, runoili SaiPan päävalmentaja Ville Hämäläinen.
SaiPan joukkueesta nousi esille erityisesti yksi nimi. Maalilla 18-vuotias Nikolas Kokko oli torjua voiton lappeenrantalaisille 28 kopilla.