Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rautionaho hyppäsi kärkikymmenikön tuntumaan – Kytösaho ja Aalto pisteille

Planican MM-kisoissa hyvän hyppyvireen löytänyt Jenny Rautionaho hätyytteli mäkihypyn naisten maailmancupin kärkikymmenikköä sunnuntaina Holmenkollenilla. Rautionaho ponnisti HS134-hyppyristä kaksi 119,5 metrin hyppyä, jotka toivat 11. sijan.

Rautionaho kohensi pykälällä edellispäivän tulostaan, ja sijoitus on hänelle kuluvan kauden maailmancupissa toiseksi paras. Kauden parhaaseen Rautionaho ylsi cupin avauskilpailussa Puolan Wislassa, kun hän sijoittui yhdeksänneksi.

Julia Kykkänen oli sunnuntain kilpailussa 33:s. Hän pääsi ensimmäisellä hypyllään 103,5 metriin, mutta karsiutui toiselta hyppykierrokselta. Kisan voitti Slovenian Ema Klinec.

Niko Kytösaho (25:s) ja Antti Aalto (27:s) ylsivät cupin pisteille miesten kisassa. Kytösaho venytti 119,5 ja 122,5 metriä, Aalto 120,5 ja 120. Eetu Nousiaisen kisa jäi 118 metrin avaushyppyyn, hän oli 33:s.

Miesten kisan voittoon liiteli Itävallan Stefan Kraft. Cup-voitto on hänelle uran 28:s ja palkintopallisija jo 92:s. Kraft jakaa palkintopallitilaston kakkospaikkaa Puolan Adam Malyszin kanssa, edellä on vain Janne Ahonen.