Suomalaisten liikkumattomuus on yhteiskunnallinen aikapommi, joka aiheuttaa jo nyt miljardiluokan kustannukset vuosittain. Erityisesti lasten ja nuorten liikkumattomuudesta huolestunut Urheiluopistot ry marssitti tiistaina median eteen seitsemän asiantuntijaa pohtimaan käytännön keinoja liikkumattomuuden taklaamiseksi.
Päivän agenda helsinkiläisessä viestintätalossa oli vaikea: nostaa julkinen keskustelu kauhistelusta käytännön tasolle. Siksi mediaa kiellettiin istuttamasta puheenvuoroja kenenkään suuhun. Asiantuntijoiden haluttiin puhuvan suoraan ja vapautuneesti.
Puolentoista tunnin paneelissa keskustelivat, väittelivät ja hetkittäin jopa toisiaan grillasivat opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto, yrittäjä ja neuvonantaja Pasi Rinne, hyvinvointivalmentaja Petteri Kilpinen, kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.), UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari, Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto ja kansallisen lapsistrategian pääsihteeri Johanna Laisaari.
Luvattu konkretia jäi tilaisuudessa melko vaatimattomaksi, mutta STT niputti keskustelun keskeisen annin kolmen otsikon alle.
Ihanteeksi liikunnallinen elämäntapa
Liikuntapoliittisen strategiatyön esikuvaksi löytyy muun muassa Norjan ja Islannin mallia, mutta menestyjämaista kannattaisi ihannoida etenkin kansan iloista asennetta. Myös Suomeen tarvitaan kulttuurin ja ilmapiirin muutos, jossa liikunta ei ole pakkopullaa vaan elämäntapa. Yhteiskunnan tärkein mittari on silloin kansan hyvinvointi ja terveys, eivät arvokisojen mitalit.
Asennemuutosta ja arvojen puntarointia vaaditaan muun muassa urheiluseuroilta. Ne voisivat laajentaa lasten urheilutoimintaa menestystä tavoittelevista joukkueista ja yksilöistä myös rennompaan höntsäilyyn. Jos jopa huippujengit uskaltaisivat löysätä tahtiaan, useammat nuoret pysyisivät mukana pitempään.
Leppoisaa liikuntaa ja tavoitteellista huippu-urheilua ei silti kannata asettaa vastakkain. Mitä suurempi joukko lapsia ja nuoria saadaan innostumaan liikunnasta, sitä todennäköisemmin Suomessa kasvaa menestyviä huippu-urheilijoita.
Tärkeitä liikunnallisen elämäntavan juurruttajia ovat myös lasten ja nuorten vanhemmat. Heidän ei tule ulkoistaa vastuuta lasten vapaa-ajan liikunnasta vain seuroille. Myönteinen asenne liikuntaan syttyy tai sammuu kotona. Hanuri ylös sohvalta ja lasten kanssa pihalle, komensi eräs asiantuntijoista.
Liikuntaan ei innosteta pakolla, mutta kuka asettaa rajat perheessä? Onko älylaite ainoa keino pitää juniori tyytyväisenä? Ovelimmat tietysti valjastavat digilaitteet ja pelillisyyden taisteluun liikkumattomuutta vastaan.
Lisää liikettä koulupäivään ja sen jatkoksi
Vielä ensimmäisellä luokalla suomalaislapset ovat päivän aikana enemmän liikkeessä kuin paikallaan, mutta liikkumisen määrä vähenee rajusti koulutaipaleen edetessä.
Vaikka kouluissa istutaan paljon, olisi liian helppoa sysätä liikkumattomuus koulun syyksi tai ratkaisut lisätaakaksi opettajien kuormaan. Koulut liikuntatiloineen pitää nähdä mahdollisuutena.
Lasten liikuntaa ja harrastamista tulisi siirtää illoista koulupäivään ja sen välittömään läheisyyteen, mikä lisäisi sekä lasten että aikuisten jaksamista. Tapa vakiinnutetaan piloteista yhdenvertaiseksi maan tavaksi esimerkiksi koulun ja seurojen yhteistyöllä.
Harrastamisen Suomen malli ja Liikkuva koulu ovat kiiteltyjä hankkeita, mutta ne vaativat vielä kehitystyötä. On edettävä pitkäjänteiseen systeemin muutokseen. Kerhojen ja harrastusten on innostettava muutkin kuin ne lapset, jotka liikkuvat jo valmiiksi aktiivisesti. Passiivisten lasten tavoittamiseen vaaditaan "etsivää työtä".
Koulujen liikuntatunnit ovat mainio paikka lisätä liikunnan iloa, mutta myönteistä asennetta ja kiinnostusta hyvinvointiin voidaan herätellä myös muilla oppitunneilla. Liikunta tehostaa oppimista.
Kansallinen vastuu ratkaisuista maan johdolle
Suomalaisten liikkumattomuudesta ja sen aiheuttamista vakavista terveysriskeistä on tutkittua ja raportoitua tietoa vuosikymmenien ajalta. Maan johdon on aika ottaa tieto vakavasti ja ryhtyä osaavien asiantuntijoiden avustamina ratkaisemaan ongelmaa.
Suomalaisten liian vähäinen liikunta vaatii hallinnonalojen yhteistyötä ja johtamista riittävän korkealta tasolta, mieluiten pääministeriltä. Liikkumattomuuteen liittyviä päätöksiä tehdään usein lähes kaikissa ministeriöissä, muttei yhteisin tavoittein vaan siiloissa.
Jos lasten, nuorten ja aikuisten liikkumattomuuteen ei puututa vaikuttavin keinoin, pitkät työurat ja eläkeiän nostot jäävät tulevaisuudessa haihatteluksi.