Palkkatasa-arvo naisten ja miesten jalkapallon MM-turnauksissa on yhä kaukainen haave, vaikka Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa kertoi kolminkertaistavansa kesällä pelattavan naisten MM-turnauksen palkintopotin.
Australiassa ja Uudessa-Seelannissa pelattavan naisten MM-lopputurnauksen palkintoarvo nousee 152 miljoonaan dollariin, noin 142 miljoonaan euroon. Summaan kuuluvat joukkueiden palkintorahat ja seuroille maksettavat osuudet.
Edellisessä naisten MM-turnauksessa vuonna 2019 Kanadassa summa oli 50 miljoonaa dollaria. Tuolloin mukana oli 24 joukkuetta, mutta heinä-elokuussa pelataan 32 joukkueen voimin.
Jalkapallon pelaajayhdistysten kattojärjestö FIFPro iloitsi kehityksestä. Naisten euro on kuitenkin yhä vain noin kolmasosa miesten eurosta. Miesten joulukuisessa MM-lopputurnauksessa Qatarissa 32 joukkueen palkintosumma oli 440 miljoonaa dollaria, noin 413 miljoonaa euroa.
Infantino syytti tv-yhtiöitä
Jatkokaudelle torstaina valittu Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino osoitti syyttävällä sormella tv-yhtiöitä, jotka eivät halua maksaa naisten turnausten televisioinnista yhtä isoja rahoja kuin miesten kisoista. Infantinon mukaan jotkut yhtiöt ovat valmiit maksamaan naisten peleistä vain sadasosan siitä, mitä ne maksavat miesten otteluista.
– Naisten turnausten katsojaluvut voivat olla lähes samalla tasolla, ehkä vain viidenneksen alempia kuin miesten turnauksissa. Silti jokin tv-yhtiö voi olla valmis maksamaan miesten kisoista sata miljoonaa dollaria, mutta naisten kisoista vain miljoonan, Infantino sanoi Fifan kongressissa Ruandan pääkaupungissa Kigalissa.
Hän vaati tv-toimijoita ja sponsoreja osoittamaan sitoutumisensa tasa-arvoon myös taloudellisesti.
Suomi ei ole mukana 20. heinäkuuta alkavassa naisten MM-turnauksessa, joka huipentuu loppuotteluun 20. elokuuta. Mestaruutta puolustaa Yhdysvallat, joka oli ykkönen myös vuonna 2015.