Ranskassa syntyneet monacolaiset juottivat Heliövaaralle ja Niklas-Salmiselle karvasta kalkkia

Suomen nelinpeliparin palautuspeli ei kulkenut Espoon Davis Cupissa suunnitelmien mukaisesti.

Suomen Harri Heliövaara ja Patrik Niklas-Salminen kärsivät Monacon parille kirvelevän tappion tenniksen Davis Cupin nelinpelissä Espoossa.

Heliövaara ja Niklas-Salminen voittivat avauserän, mutta Monacon Romain Arneodo ja Hugo Nys käänsivät ottelun. He veivät tärkeän nelinpelivoiton erin 3–6, 6–4, 6–3 ja siirsivät Monacon maaottelussa 2–1-johtoon.

Tulos tarkoittaa sitä, että Suomen on voitettava molemmat jäljellä olevat kaksinpelit voittaakseen maaottelun. Monacolle riittää yksikin voitto.

Suomi sai otteluun loistavan lähdön, sillä Heliövaara ja Niklas-Salminen mursivat heti neljännessä pelissä Arneodon syötön. Murron taustalla oli mainioita palautuksia lyönyt Niklas-Salminen.

Avauserän jälkeen Arneodo ja Nys kohensivat huomattavasti peliään, eikä Suomen pari saanut enää murtomahdollisuuksia. Monacolaiset mursivat Niklas-Salmisen syötön kertaalleen sekä toisessa että kolmannessa erässä, mikä riitti voittoon.

– Emme päässeet luomaan heille palautusvuoroissa mitenkään painetta alun jälkeen. Se on pettymys. Etukäteen ajattelimme, että se olisi nimenomaan meidän vahvuutemme, maailmanlistan nelinpeliykkönen Heliövaara harmitteli.

– He syöttivät tosi fiksusti ja löysivät palautukseen monipuolisia aseita, esimerkiksi lobbipalautusta. Eikä heille tullut kovin monta huonompaa hetkeä matsissa.

Tenniksen ATP-haastajakiertueella ammattilaisena pelaava Niklas-Salminen sai olla pelin alussa mukavuusalueellaan, mutta ottelun edetessä tamperelainen joutui monacolaisten edessä ahtaalle.

– He olivat hieman kliinisempiä parissa tiukassa paikassa ja vaihtoivat taktiikkaa kesken pelin, varsinkin syöttöspotteja. Oli vaikea lukea niitä ja päästä hyvään palautustatsiin, Niklas-Salminen mietti.

"Eräänlainen poikabändi"

Monacon pari Nys ja Arneodo ovat hyvän ATP-tason nelinpelikaksikko. Heliövaara on kärsinyt vakioparinsa Henry Pattenin kanssa kiertueella tällä kaudella tappiot molemmille monacolaispelaajille pareineen.

– Maailma on täynnä hyviä tennispelaajia. Sekin täytyy välillä hyväksyä. He syöttivät omaan tasoonsa nähden tänään tosi hyvin, Heliövaara totesi.

Tappio jätti Suomen kaksikolle ristiriitaisen tunteen, sillä runsaspäinen yleisö loi Espoon areenaan hienoa lauantaitunnelmaa.

– Tämä on yksi makeimpia matseja, joita pääsee pelaamaan vuoden aikana, mutta oma peli ei ihan heijastellut sitä, mitä tällaisessa tilanteessa haluaisi. Piippuun jäi, Heliövaara sanoi.

Arneodo kuvaili voiton jälkeen Monacon joukkuetta suureksi ystäväjoukoksi. Nys ja Arneodo ovat molemmat syntyneet Ranskassa.

– Tämä on joukkue täynnä toistensa ystäviä, eräänlainen matkalla oleva poikabändi. Meillä on hieno historia Davis Cupissa ja olemme ylpeitä, kun voimme pelata yhdessä, Arneodo sanoi kenttähaastattelussa.