LeBron James poistui kentältä pallontavoittelutilanteen jälkeen. Sitä seuranneet hetket yllättivät.
Utah Jazzin Lauri Markkanen päihitti pistetehtailussa San Antonio Spursin ranskalaistähti Victor Wembanyaman, mutta joukkueista juhli San Antonio. Tiistaiyönä Suomen aikaa pelattu ottelu päättyi kotijoukkue San Antoniolle 119–97.
Markkanen petrasi viime ottelusta 22 pisteeseen, kun taas säästeliäästi peluutettu Wembanyama jäi 12 pisteeseen. Wembanyaman peliaika oli miltei kymmenen minuuttia pienempi kuin edeltävässä ottelussa.
Markkasen Utah on hävinnyt viisi ottelua peräkkäin.
Yksi lajin historian parhaimmista pelaajista, Philadelphia 76ersin LeBron James, hauskuutti tempauksellaan ottelussa Chicago Bullsia vastaan.
Palloa päätyrajalla jahdannut James ei saanut pelivälinettä haltuunsa eikä kyennyt pysäyttämään vauhtiaan. James paineli pienestä tilasta katsomoon ja siemaisi fanin tuopista ennen kuin palasi kentälle ilmeenkään värähtämättä. Video tapahtuneesta leviää sosiaalisessa mediassa.
Jamesin Philadelphia voitti ottelun 126–107. James, 41, kokosi 15 pistettä 31 minuutin peliajalla. Joukkuekaveri Tyrese Maxey jatkoi oivassa vireessä ja pystyi 26 pisteeseen.
Kierroksen murskaavin tulos nähtiin Charlotessa, kun Hornets otti lukua Detroit Pistonsia vastaan pistein 91–124. Ottelu pysyi tasaisena vielä avausneljänneksellä, mutta seuraavilla 12-minuuttisilla Detroit meni menojaan. Vain yhden ottelun tällä kaudella hävinneen Detroitin ykköstähti oli 33 pistettä pussittanut Cade Cunningham.
Charlotte on suistunut neljän ottelun tappioputkeen. Sadan pisteen rajapyykki on ylittynyt ainoastaan kerran näissä otteluissa.
Tuomas Iisalon valmentama Memphis kohtasi vihdoin parempansa. Voitosta voittoon alkukaudella edennyt Memphis hävisi jatkoajalla New Orleans Pelicansille 134–135. Memphis jatkaa hyvissä asemissa konferenssinsa kärkipäässä.
Loukkaantumisten runtelema Oklahoma City Thunder oikaisi kurssiaan ja haki pisteet Cleveland Cavaliersilta niukasti 112–117. Oklahomaa viime otteluissa kannatellut Shai Gilgeous-Alexander äityi hirmuvireeseen: 43 pistettä.
Los Angeles Lakers rymisteli leveään 138–117-voittoon Miami Heatista Luka Doncicin johdolla. Slovenialainen Doncic heitti jälleen yli 40 pistettä. Kelvollinen oli Miamin kreikkalaistähti Giannis Antetokounmponkin esitys: 30 pistettä, 12 levypalloa ja seitsemän koriin johtanutta syöttöä.