Viruksen jäljiltä avautunut Kiina saastuttaa entistäkin enemmän

Koronaviruksen vuoksi asetetut rajoitukset siivosivat Kiinan taivaat ilmansaasteista hetkeksi, mutta nyt maan tehtaat saastuttavat entistäkin enemmän. Kiinan Greenpeacen julkaisemien tietojen mukaan sekä typpidioksidin että vaarallisten pienhiukkasten päästöt olivat Kiinassa huhtikuussa suuremmat kuin viime vuoden huhtikuussa.

Kiinan ympäristöministeriön mukaan pienhiukkasten määrät vähenivät Kiinassa lähes viidenneksellä vuoden ensimmäisinä kuukausina eristysten ja matkustusrajoitusten vuoksi. Yhdysvaltojen avaruushallinnon Nasan ja Euroopan avaruusjärjestön Esan satelliittikuvien perusteella typpidioksidin päästöt Keski- ja Itä-Kiinan teollisuusalueilla olivat 30 prosenttia tavallista alhaisemmat tammi- ja helmikuussa. Nyt molemmat arvot ovat kohonneet aiempia lukuja suuremmiksi.

Sekä pienhiukkaset että typpidioksidi ovat myrkyllisiä saasteita, joita pääsee ilmaan hiilen, öljyn ja kaasun polttamisesta. Ne aiheuttavat muun muassa astmaa ja sydänsairauksia sekä heikentävät vastustuskykyä.

Kiina tuottaa valtaosan energiastaan hiilivoimalla.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että jatkuva altistuminen saasteille lyhentää kiinalaisten keskimääräistä elinikää yli neljällä vuodella.

Mainos: Punos Mobile

Mainos: Punos Mobile

Koodarin koti on Kouvolassa

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka