Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valmet ostaa paperiteollisuuden palveluyrityksen Puolasta

Konepajayhtiö Valmet ostaa paperiteollisuudelle teknologiaa ja palveluita toimittavan puolalaisen PMP Groupin. Yrityskaupan velaton arvo on 64 miljoonaa euroa, minkä lisäksi osapuolet ovat sopineet ehdollisesta ja rajoitetusta lisäkauppahinnasta, Valmet kertoi perjantaina.

PMP Group toimittaa prosessiteknologiaa ja palveluita pehmopaperi-, kartonki- ja paperikoneille eri puolilla maailmaa. Yhtiö keskittyy pieniin ja keskikokoisiin pehmopaperikoneisiin sekä kartonki- ja paperikoneiden uusintoihin.

PMP Groupilla on noin 650 työntekijää, joista suurin osa Puolassa. Yhtiön liikevaihto tilikaudella 2019 oli noin 70 miljoonaa euroa. Valmetin liikevaihto viime vuonna oli runsaat 3,5 miljardia euroa.

Yrityskaupan arvioidaan toteutuvan aikaisintaan lokakuun alussa.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.