Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kansanedustaja Ville Taviolle syntyi poikavauva – "Se on sellainen perusvauva"

Kansanedustaja Ville Taviolle (ps.) syntyi perjantain vastaisena yönä nelikiloinen poikavauva. Lapsen nimeä on harkittu, mutta sen julkistaminen tapahtuu vasta kastetilaisuudessa kuukauden kuluttua.

Tavion avopuoliso on Erika Veltheim. Hän on myös perussuomalaisten aktiiveja. Avopari oppi tuntemaan toisensa puolueen kautta.

– Se on sellainen perusvauva, Tavio sanoo.

Hän kertoo, että vanhempainvapaita olisi hyvä käyttää, mutta eduskunta jää pitkälle joulutauolle.

– Siinä tulee oltua kotona. Ehkä sen takia en vielä virallisesta isyyslomasta tiedä, tuleeko käytettyä.

Varsinais-Suomen vaalipiiristä eduskuntaan valittu Tavio on perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja.

Sallitko sijaintitiedon käytön?

Mediatalo Keskisuomalainen voi tarjota sijaintiisi perustuen kohdennettua mainontaa. Sijaintitiedot voidaan yhdistää palveluiden käytöstä kerättyihin tietoihin.