Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Romanifoorumin puheenjohtaja oudoksuu Veijo Baltzarin mustalaiskulttuuri-puheita: "Kuulostaa vähän ihmeelliseltä"

Romanifoorumin puheenjohtaja Mertsi Ärling ei ymmärrä ihmiskauppa- ja seksuaalirikoksista syytteessä olevan Veijo Baltzarin puheita ”mustalaiskulttuurista”.

Asianajajansa Jussi Sarvikiven mukaan Baltzar, 78, on muun muassa puhunut ”mustalaiskulttuuriin” liittyvästä yhteisöllisestä asumisen muodosta, kun tämä on asunut yhdessä nuorten naisten kanssa.

– (Syyttäjällä ja puolustuksella) on aika voimakaskin näkemysero siitä, kuinka normaalia on esimerkiksi se, että jonkun vanhemman henkilön kotona asuu ihmisiä – nuoriakin henkilöitä – ja tulee ja menee vähän miten sattuu, Sarvikivi sanoi valmisteluistunnon yhteydessä viime viikolla.

Myös keskiviikkona Sarvikivi nosti saman asian esiin, kun jutun pääkäsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa..

– Siinä kulttuurissa, missä hän on elänyt ja kasvanut, ei ole ollut mitään ihmeellistä siinä, että vauvasta vaariin asutaan saman katon alla, lähisukulaiset tai laajempi suku. Niin tässäkin on käynyt, ihmisiä on tullut ja mennyt, Baltzarin asianajaja Sarvikivi sanoi medialle.

"Ei mitään tekemistä romanikulttuurin kanssa"

Ärling kertoo, että romanikulttuuri on yhteisöllinen.

– Se, että vanha mies ja vieraat nuoret tytöt asuisivat keskenään, on romanikulttuurin näkökulmasta vierasta. Olen ymmärtänyt, että näistä nuorista ihmisistä suurin osa on ollut pääväestön edustajia eli eiväthän he ole olleet hänen perhettään siinä mielessä kuin perhettä ajatellaan. Minusta se kuulostaa vähän ihmeelliseltä, Ärling sanoo.

Ärlingin mukaan Baltzarilla voi olla erilainen kulttuurikäsitys kuin hänellä. Hän kuitenkin korostaa, että loppujen lopuksi Baltzarin väitetyllä toiminnalla ei ole mitään tekemistä romanikulttuurin kanssa.

– Koko romaniyhteisö tuomitsee tuollaiset teot, jos pitää paikkaansa, mistä häntä syytetään. Tämä on yhteiskunnallisesti väärin, romanikulttuurisesti väärin ja monesta muustakin syystä väärin, hän sanoo.

Myös syyttäjä Mikko Sipilä oudoksuu "mustalaiskulttuuriin" vetoamista.

– Tuollaisesta kulttuurista en ole aiemmin kuullut. Varmaan (käsittelyssä) kuullaan, mistä siinä heidän mielestään on kyse. Katsotaan, mitä ihmiset kertovat, onko se tavanomaista ja jos on, kenen mielestä, Sipilä sanoi keskiviikkona.

Puolustus: Baltzar ei halunnut ketään luokseen

Sarvikiven mukaan Baltzar kiistää kaikki syytteet. Käsittely käydään käräjäoikeudessa suljetuin ovin ja jutun asiakirjat ovat salaisia, joten syyttäjä ei voinut tarkemmin kertoa syytteidensä sisältöä.

– Seksuaalirikoksia en voi avata kuin otsikkotasolla, siellä on törkeitä raiskauksia, raiskauksia ja hyväksikäyttöjä. (Ihmiskauppasyytteissä) on meidän käsityksen mukaan kyse siitä, että henkilöitä on houkuteltu tällaisiin lahkomaisiin olosuhteisiin, joissa heitä on painostettu erilaisiin tekoihin, Sipilä sanoi.

Poliisi kertoi syyskuussa esitutkinnan valmistuttua, että epäiltyjen rikosten uhreina on seitsemän 1980–2000-luvuilla syntynyttä naista. Osa uhreista oli tapahtumahetkellä alaikäisiä.

Poliisi on epäillyt Baltzarin houkutelleen tyttöjä ja nuoria naisia teatteritoimintaansa ja asumaan kanssaan. Hänen epäillään kontrolloineen uhrien elämää ja määränneen muun muassa heidän syömisestään ja ulkonäöstään.

Sarvikiven mukaan kyse oli kulttuuritoiminnasta ja "kommuunimaisista" olosuhteista. Baltzar myös kiistää, että olisi houkutellut tyttöjä tai naisia asumaan luokseen.

– Hän ei ole halunnut ketään luokseen. Hänen luokseen on tultu, ja hän on sallinut sen. Hänen näkemyksensä mukaan siinä ei ole ollut mitään ongelmaa, Sarvikivi sanoi.

Baltzar pysyi vangittuna

Baltzaria ei nähty keskiviikkona käräjäoikeuden käytävillä, vaan hänet tuotiin saliin vankeudesta. Baltzar määrättiin tiistaina uudestaan vangittavaksi syyttäjän vaatimuksesta.

Aiemmin Baltzar oli tutkintavankeudessa lähes vuoden, kunnes hänet päästettiin vapaaksi viime kuussa ja määrättiin matkustuskieltoon. Uutta vangitsemista vaatineen syyttäjä Sipilän mukaan Baltzar oli rikkonut matkustuskieltoonsa liittyneitä yhteydenpitorajoituksia.

Sarvikivi ja Sipilä eivät salaukseen vedoten halunneet kertoa, mistä rajoitusten rikkomisessa oli tarkemmin kyse. He eivät myöskään halunneet arvioida, kuinka pitkään Baltzar pysyy vangittuna. Keskiviikkona puolustus ei kuitenkaan vaatinut vapauttamista, joten vangitseminen jatkuu toistaiseksi.

Syyttäjä vaatii vuosien ehdotonta vankeutta

Käsittely on määrätty salaiseksi uhrien suojelemiseksi. Käräjäoikeuden mukaan kyseessä on asia, jossa tulee esille erityisen arkaluonteisia tietoja uhrien yksityiselämästä.

Sarvikiven mukaan Baltzar ei ollut vaatinut salausta.

– Baltzar ei ole esittänyt mitään salassapitovaatimuksia. Hänen puolestaan asia voitaisiin käsitellä täysin julkisesti, Sarvikivi sanoi.

Syyttäjä Sipilän mukaan saattaa olla mahdollista, että joitain osioita jutusta voitaisiin käsitellä julkisesti.

– Mutta tämä on niin kokonaisuus, että aika epätodennäköisenä sitä pidän. Mutta en lähde sitä ennustamaankaan, Sipilä totesi.

Syyttäjä vaatii Baltzarille vuosien ehdotonta vankeusrangaistusta. Hänen lisäkseen kahta naista syytetään avunannoista ihmiskaupparikoksiin. Heille syyttäjä on kertonut aikovansa vaatia ehdollisia tuomioita. Toisen naisista on epäilty itsekin joutuneen muun muassa ihmiskaupan uhriksi vuosikausien ajan.

Käsittelylle on varattu päiviä käräjäoikeudessa maaliskuun loppuun asti.