Poliisi avautuu Koskelan murhasta: "Kukaan henkirikosta hoitavista poliiseista ei unohda tätä koskaan. Yhteiskunnankaan ei pitäisi"

Muistokynttilöitä lavan luona, jonka alta löydettiin murhatun teinipojan ruumis. Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Heikki Kärki

Helsingin poliisi kertoi perjantaina, että Koskelan henkirikoksen surmansa saanut 16-vuotias poika oli lastensuojelun asiakas ja sijoitettu asumaan kodin ulkopuolelle. Tieto kerrottiin uhrin huoltajien suostumuksella. Perjantaina antamassaan tiedotteessa poliisi toivoo, että yhteiskunnassa mietittäisiin, miten lapsia ja nuoria voitaisiin suojella paremmin, ja että kouluilla ja lastensuojelulla olisi toiminnassaan riittävät voimavarat.

Poliisin mukaan Koskelan henkirikoksessa on nöyryyttäviä piirteitä, 16-vuotiaan uhrin pahoinpitely kesti kymmeniä minuutteja

Helsingin poliisilaitoksen Rikostutkintayksikön johtaja, rikosylitarkastaja Jonna Turunen kertoi tiedotteessa poliisi toivovan, että tapaus herättää laajempaa julkista keskustelua sekä aikaansaa tarvittavia muutoksia siinä, miten eri toimijat voisivat vaikuttaa siihen, ettei tällaista pääsisi enää tapahtumaan uudestaan.

Turunen käsittelee asiaa myös blogikirjoituksessaan.

– Tällä murhalla, sen lisäksi että se on äärimmäisen vakava rikos sekä suuri tragedia läheisille, on yhteiskunnallinen merkitys. Nyt jos koskaan pitäisi kiinnittää huomio siihen, että tapahtumilla on tausta, jossa tehdyt toimenpiteet, tarjottu apu ja huolenpito eivät ole olleet riittäviä lapsen suojelemiseksi, hän kirjoittaa.

Turunen toteaa seuraavansa itse asiaa läheltä tutkintaa hoitavien poliisien esimiehen roolissa ja kyseisen henkirikoksen koskettaneen laajasti myös ammattilaisia.

– Kukaan tätä henkirikosta hoitavista poliiseista ei unohda sitä koskaan. Yhteiskunnankaan ei pitäisi, jotta seuraava vastaavanlainen tapaus voidaan ihan oikeasti estää.

Turunen kirjoittaa seuraavansa tilannetta huolestuneena.

– Näyttää siltä, että lasten ja nuorten hyvinvointi on jostain syystä asia, johon kukaan ei tunnu tarttuvan tasolla, jolla saataisiin aikaan oikeita muutoksia. Jos hetkellisesti tartutaan, ratkaisu on uusi työryhmä tai selvitystyö, joka ei käytännössä muuta mitään.

Ohisalo Koskelan henkirikoksesta: Tällaista ei missään nimessä pitäisi hyvinvointivaltiossa tapahtua

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka