Sosiaali- ja terveysvaliokunnan Lohi arvioi tartuntatautilain olevan valmis helmikuun puolivälissä optimistisen aikataulun mukaan

Lohi kertoo saaneensa runsaasti viestejä, joissa on väärinymmärryksiä. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Sanna Nikula / STT

Eduskunnan valiokunnat aloittavat hallituksen tartuntatautilakiesityksen työstämisen tällä viikolla rivakasti. Optimistisin aikataulu on, että helmikuun puolivälissä on eduskuntaprosessi läpikäyty, arvioi sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Markus Lohi (kesk.).

Eduskunnan istuntotauko päättyy vasta helmikuun alussa, mutta Lohen mukaan käsittelyä aikaistetaan valiokunnissa, koska epidemia saattaa kiihtyä ja paikallisia toimia on syytä saada nopeasti käyttöön.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta odottaa mietintöään varten muilta valiokunnilta lausuntoja 22. tammikuuta mennessä. Sote-valiokunnan omat asiantuntijakuulemiset alkavat keskiviikkona ja kestävät koko päivän.

Aikataulu on siitä kiinni, kuinka paljon muutostarpeita esityksessä kuulemisten ja lausuntojen perusteella ilmenee.

Yksi oleellinen lausunnon antavista valiokunnista on perustuslakivaliokunta. Se aloittaa oman työnsä torstaina asiantuntijakuulemisilla. Puheenjohtaja Antti Rinteen (sd.) mukaan lausunto pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti.

Perustuslakivaliokunnan esityslistalla onkin jo heti perjantaina lausuntoluonnoksen esittely ja asian yksityiskohtainen käsittely.

Tartuntatautilain muutosten tarkoituksena on antaa viranomaisille lisää työkaluja hillitä koronaepidemiaa muun muassa erilaisin rajoituksin.

"Somessa väärää tietoa"

Lohi haluaa oikoa sosiaalisessa mediassa levinnyttä väärää tietoa tartuntatautilain muutoksesta. Hän kertoo saaneensa runsaasti viestejä, joissa on väärinymmärryksiä.

– Esitetään, että lapset voidaan pelkän koronaepäilyn takia erottaa vanhemmistaan. Ei siellä mitään sellaista ole. Nykyisinkin eristetään lapsi sairaalassa eristyshuoneeseen, jos hänellä on norovirus tai joku muu tarttuva tauti. Nyt tulee vain muutos siihen, että eristää voidaan myös kotona, ettei tarvitse edes sairaalaan viedä.

Esityksen mukaan sairastuneen eristäminen olisi jatkossa mahdollista myös muuhun paikkaan kuin terveydenhuollon toimintayksikköön.

– Ihmiset voivat olla luottavaisia, että valiokunta perehtyy erittäin tarkkaan jokaiseen pykälään ja perusoikeuksia kunnioitetaan varmuudella, Lohi rauhoittelee.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka