Yle: Yhtä vaille kaikki hallituksen ministerit ehdolla kuntavaaleissa

Vain ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on jättämässä kuntavaalit väliin.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) pyrkii jatkokaudelle Tampereen kaupunginvaltuustoon kevään kuntavaaleissa. Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Erno Laisi

Erno Laisi

Ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr.) lukuun ottamatta kaikki muut Sanna Marinin (sd.) hallituksen ministerit ovat asettumassa ehdolle huhtikuun kuntavaaleissa, kertoo Yle.

Teoriassa Haavistokin voi vielä asettua ehdolle, sillä kuntavaalien ehdokasasettelu on vielä käynnissä. Ehdokasasettelu päättyy tiistaina 9. maaliskuuta.

Kuntavaaleissa nähdään pitkän tauon jälkeen ehdolla pääministeri, kun Sanna Marin on pyrkimässä jatkokaudelle Tampereen kaupunginvaltuustoon.

Edellisistä pääministereistä Juha Sipilä (kesk.) ja Jyrki Katainen (kok.) eivät olleet kuntavaaliehdokkaina pääministeriaikanaan.

Matti Vanhanen (kesk.) oli pääministerikaudellaan ehdolla valtuustoon kaksissa kuntavaaleissa vuosina 2004 ja 2008.

Pääministerinä puolisen vuotta vuonna 2019 toiminut Antti Rinne (sd.) istui Mäntsälän valtuustossa, mutta pääministeriksi noustuaan hän erosi valtuustosta.

Nykyhallituksen ministereistä vain ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on jättämässä kuntavaalit väliin. Jussi Nukari / Lehtikuva

Ylen selvityksen mukaan ministeri saattaa olla pois jopa puolet valtuuston kokouksista.

Nykyisistä ministereistä eniten poissa valtuuston kokouksista on ollut maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.), joka on valtuutettuna Pertunmaalla.

Ahkerimmin nykyministereistä valtuuston kokouksiin on osallistunut pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeri Thomas Blomqvist (r.), joka on ollut kuluvalla valtuustokaudella sivussa joka kuudennesta Raaseporin valtuuston kokouksesta.

Mikäli kuntavaalit järjestetään ajallaan koronaviruspandemiasta huolimatta, varsinainen vaalipäivä on 18. huhtikuuta. Ennakkoäänestyksen on määrä alkaa 7. huhtikuuta.

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka