Viron kaavailema tiukka koronasulku tulossa voimaan torstaina – sulku kestää ainakin kuukauden

Pääministeri Kaja Kallaksen mukaan laajan sulun syy on Virossa nopeasti ja laajalle levinnyt koronaviruksen brittimuunnos. Kuva otettu 14. tammikuuta. AFP / LEHTIKUVA

STT–BNS

Virossa on torstaina määrä tulla voimaan tiukka koronasulku, joka kestää ainakin kuukauden.

Viron sulku olisi paljon kattavampi kuin esimerkiksi Suomen, sillä se sulkisi muun muassa kaikki koulut. Hallitus on lisäksi esittänyt toiveen, etteivät vanhemmat veisi lapsiaan päiväkoteihin.

Liikkeistä auki voisivat olla vain välttämättömät, kuten ruokakaupat, apteekit ja bensa-asemat. Ravintolat olisivat myös kiinni, mutta niiden olisi ilmeisesti mahdollista myydä noutoruokaa. Liikunnan harrastaminen sisätiloissa kielletään.

Ulkona julkisissa tiloissa liikkumisessa tulisi noudattaa niin sanottua 2+2-sääntöä. Sen mukaan yhdessä voi liikkua korkeintaan kaksi ihmistä niin, että he pitävät kahden metrin turvavälin. Sääntö ei kuitenkaan koske samassa taloudessa asuvia. Sääntö ei myöskään päde tilanteissa, joissa sitä on mahdotonta noudattaa.

Sairaalat täynnä koronapotilaita

Pääministeri Kaja Kallaksen mukaan laajan sulun syy on Virossa nopeasti ja laajalle levinnyt koronaviruksen brittimuunnos. Virolaisten asiantuntijoiden mukaan brittimuunnoksen tarttuvuus ja nopea leviäminen luultavasti selittää sen, miksi tartuntamäärät ovat Virossa viime viikkoina nousseet, Kallas sanoi.

– Koronavirustilanne Virossa on nyt äärimmäisen kriittinen. Asia pitää ratkaista nopeasti. Päätimme sulkea maan niin tehokkaasti kuin mahdollista, Kallas perusteli.

Pääministerin mukaan tavoitteena on vähentää ihmisten välisiä kontakteja ja siten katkoa tartuntaketjuja. Kuukauden kuluttua hallitus arvioi, voidaanko rajoituksia purkaa. Se riippuu siitä, miten toimet ovat tehonneet ja millainen tilanne on maan sairaaloissa, Kallas sanoi ERR:n mukaan.

Viron sairaalat alkavat olla täynnä koronapotilaita. Erityisen paha tilanne on Tallinnassa. Itäisen Tallinnan keskussairaalan edustajan Ene Hallingin mukaan sairaalassa ei ollut maanantai-iltana ainoatakaan paikkaa vapaana koronapotilaille, uutistoimisto BNS kertoi.

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka