Nokian parempaa tuloskuntoa pitää vielä odottaa – Lundmark sanoo luottavansa siihen, että yhtiö saavuttaa vielä johtavan aseman 5g-verkkoteknologiassa

Toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin viesti torstaina oli, että 5g-verkkojen hyödyntäminen on vasta alkumetreillä. Markku Ulander / LEHTIKUVA

Iiro-Matti Nieminen / STT

Verkkolaitteita valmistavan Nokian tavoittelema käänne kohti parempaa kannattavuutta näyttää kestävän vielä jonkin aikaa.

Nokia kertoi torstaina, että se odottaa kannattavuutensa kohoavan selvästi vasta vuonna 2023, jolloin yhtiön vertailukelpoinen liikevoittomarginaali olisi 10–13 prosenttia. Lisäksi Nokia odottaa liikevaihtonsa kasvavan markkinoita nopeammin vuonna 2023.

Arvio tämän vuoden vertailukelpoisesta liikevoitosta pysyi ennallaan 7–10 prosentissa, kun yhtiö esitteli lähivuosien näkymiään torstaina pääomamarkkinapäivässä. Viime vuonna vastaava toteutunut lukema oli 9,7 prosenttia.

Nokia on kompuroinut pahasti viidennen sukupolven (5g) matkapuhelinverkkojen alkutaipaleella, ja yhtiö on ollut vaarassa jäädä jälkeen kilpailijoistaan, kuten ruotsalaisesta Ericssonista .

Toimitusjohtaja Pekka Lundmarkin viesti torstaina oli, että 5g-verkkojen hyödyntäminen on vasta alkumetreillä. Nokian mukaan 5g:n markkinahuippu on kestoltaan selvästi pidempi kuin aiemman sukupolven 4g-teknologialla.

– Siitä huolimatta, että meidän alku 5g:ssä oli jonkin verran hidas, se vauhti on lisääntynyt nyt erittäin paljon. Minulla on vahva luottamus siihen, että saavutamme vahvan, johtavan aseman myös 5g-teknologiassa, Lundmark sanoi toimittajille.

Nokia julkisti 5g-diilin Yhdysvalloissa

Torstaina Nokia myös julkisti uuden 5g-sopimuksen yhdysvaltalaisen teleoperaattorin AT&T:n kanssa. Lundmark kuvaili AT&T:n kanssa tehtyä sopimusta erittäin merkittäväksi, mutta sanoi myös, että lisää sopimuksia tarvitaan.

Viime syksynä Nokia koki takaiskun Yhdysvalloissa, kun toisen ison teleoperaattorin Verizonin 5g-sopimus karkasi korealaiselle Samsungille .

Lundmarkin mukaan teknologiamarkkinat toimivat tyypillisesti niin, että markkinan kahdelle tai joissakin tapauksissa kolmelle parhaalle yritykselle on tarjolla riittävästi katetta.

– Mutta jos jää sijalle neljä tai viisi, niin rupeaa olemaan erittäin vaikeaa. 5g:ssä se pätee erittäin vahvasti, joten meidän tavoitteenamme on teknologiajohtajuus, Lundmark sanoi.

Lisäpaukkuja kehitystoimintaan

Tällä viikolla Nokia ilmoitti hakevansa noin 600 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä vuoden 2023 loppuun mennessä. Säästöjä vastaava summa on tarkoitus käyttää muun muassa lisäinvestointeihin tutkimus- ja kehitystoimintaan.

Kulujen karsimiseksi Nokia aikoo vähentää 5 000–10 000 työntekijää seuraavien kahden vuoden aikana. Nokialla on nykyisin noin 90 000 työntekijää.

Nokian viestinnästä kerrottiin STT:lle tiistaina, että muutosten vaikutuksen odotetaan olevan Suomessa nettopositiivinen. Nokia siis palkkaisi Suomessa enemmän väkeä kuin vähentäisi. Yt-neuvottelujen piiriin Suomessa kuuluu arviolta runsaat 300 työntekijää.

Lundmarkin aloitettua toimitusjohtajana viime kesänä Nokia on myllännyt organisaatiorakennettaan aiempaa yksinkertaisemmaksi. Nyt yhtiöllä on neljä liiketoimintaryhmää: matkapuhelinverkot, verkkoinfrastruktuuri, pilvi- ja verkkopalvelut sekä Nokian patentteja hallinnoiva teknologia-liiketoimintaryhmä.

Nokian mukaan uudella toimintamallilla pyritään muun muassa parantamaan tulosvastuullisuutta. Jokaisen liiketoimintaryhmän edellytetään olevan itsenäisesti kannattava.

Torstaina kerrottiin, että Nokian hallitus arvioi vasta ensi vuoden puolella, onko yhtiöllä mahdollisuutta maksaa osinkoja kuluvalta tilikaudelta. Nokian osakkeenomistajat joutuvat siis edelleen kärvistelemään ilman osinkoja. Osingonmaksu jäädytettiin syksyllä 2019, jolloin Nokia joutui rajusti heikentämään tulosnäkymiään.

Nokian osake heikkeni torstaina lähes kuusi prosenttia Helsingin pörssissä.

Kommentoi

Mainos: Kouvolan Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Palvelut

Ruokapaikka