Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Italia takavarikoi siirtolaisia pelastaneen saksalaisaluksen

Italian viranomaiset ovat takavarikoineet siirtolaisia pelastaneen saksalaisaluksen, kertoo Sea Watch -hyväntekeväisyysjärjestö. Järjestö kertoo Sea Watch 3 -aluksensa saapuneen Sisiliassa satamaan maaliskuun alussa ja Italian rannikkovartioston sittemmin takavarikoineen aluksen turvallisuussyihin vedoten.

– Eilisillasta lähtien #SeaWatch3 on viranomaisten hallussa Augustassa. He (Italian viranomaiset) syyttävät meitä jälleen siitä, että pelastimme liian monta ihmistä, Sea Watch -hyväntekeväisyysjärjestö tviittasi.

– Olisiko meidän pitänyt antaa 363 ihmisen kuolla viranomaisten välinpitämättömyyden takia, järjestö jatkoi sanoen myös, etteivät viranomaiset ole esittäneet vaihtoehtoista ratkaisua järjestöjen toiminnalle merellä.

Rannikkovartioston lausunnon mukaan aluksen on todettu rikkovan muun muassa paloturvallisuus- ja ympäristösuojelumääräyksiä. Lisäksi esimerkiksi aluksen miehistön koulutus oli rannikkovartioston mukaan puutteellista.

Italian rannikkovartiosto on aiemminkin estänyt hyväntekeväisyysaluksia palaamasta merelle. Hyväntekeväisyysjärjestöt ovat kritisoineet päätöksiä pitää aluksia satamassa ja sanoneet päätösten olevan poliittisesti motivoituneita.

Norjan lipun alla seilaava hyväntekeväisyysalus Ocean Viking on puolestaan parhaillaan jumissa Maltan edustalla. Alukselle ei ole myönnetty lupaa mennä satamaan sen jälkeen, kun se pelasti Välimereltä viime viikolla 116 siirtolaista.

Sisilian syyttäjät tutkivat hyväntekeväisyysjärjestöjä

Hyväntekeväisyysjärjestöjä on syytetty yhteistyön tekemisestä libyalaisten ihmissalakuljettajien kanssa. Järjestöt ovat voimakkaasti kiistäneet syytökset.

Syyttäjät Sisiliassa tutkivat parhaillaan järjestöjen Lääkärit ilman rajoja ja Pelastakaa lapset toimintaa. Olettamuksena on, että syyttäjät vievät järjestöt oikeuteen.

Valtaosa Eurooppaan pyrkivistä siirtolaisista saapuu ensin Italiaan. Lähes 530 000 siirtolaista on saapunut Italiaan sitten vuoden 2015, käy ilmi Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n tiedoista. IOM:n mukaan tuhansia ihmisiä on myös hukkunut tai kadonnut Italian ja Pohjois-Afrikan välisellä merialueella.