Seksuaalirikoksista syytetty Peter Nygård pysyy vangittuna Kanadassa

Peter Nygårdin nimeä kantavan liikkeen julkisivussa oli myös omistajan kuva Times Squarella New Yorkissa vuonna 2011. Sari Gustafsson / LEHTIKUVA

STT

Seksuaalirikoksista syytetty suomalais-kanadalainen liikemies Peter Nygård pysyy vangittuna Kanadassa. Asiasta uutisoi myöhään perjantaina muun muassa talousuutistoimisto Bloomberg .

Toronto Star -lehti kertoo, että Nygård oli hakenut muutosta oikeuden aiempaan päätökseen, joka eväsi Nygårdilta mahdollisuuden päästä vapaaksi takuita vastaan.

Tuoreessa päätöksessä todetaan Toronto Starin mukaan, että Nygårdin pitäminen vangittuna on välttämätöntä, jotta luottamus oikeuslaitokseen säilyy. Tuomari Jennifer Pfuetznerin mukaan syytökset maalavat kuvan suunnitellusta ja rahoitetusta rikollisesta toiminnasta, joka toteutettiin ällistyttävällä laajuudella.

Nygård pidätettiin joulukuussa Kanadan Winnipegissä. Häntä uhkaa luovutus Yhdysvaltoihin. 79-vuotiasta Nygårdia syytetään Yhdysvalloissa muun muassa alaikäisiin kohdistuvista seksuaalirikoksista.

Suomessa oikeuden uusimmasta päätöksestä uutisoivat aiemmin Ilta-Sanomat ja Yle .

Kommentoi

Palvelut

Ruokapaikka